lauantai 25. elokuuta 2007

TERVEISIA AUSTRALIASTA!

Taalla vihdoin ollaan! Ensivaikutelma kaupungista on oikein hyva - ehdottomasti yksi sellaisista paikoista, johon tultuaan vaan tietaa, etta siella tulee viihtymaan. Tama tuntemus tuli meille molemmille, joten hyvalta nayttaa! Matka perille sujui hyvin, mutta jonkin verran "blogimateriaalia" toki tarttui mukaan ennen matkaa ja matkan varrella...

Muutto Suomesta aiheuttaa kaikenlaista asiointia erilaisten virastojen ja firmojen kanssa, ja meidankin pari viimeista viikkoa Suomessa kului mukavasti muun askareen ohessa soitellessa Kelaan, verovirastoon, vakuutusyhtioon jne. Yksi asialistalla olleista asioista meikalaisen kohdalla oli reklamaatio Feelmax-nimiseen yritykseen, koska olin ostanut heidan valmistamansa ns. kevytjalkineet toukokuussa, jotka olivat sitten jo kesakuun lopussa kuluneet pohjasta puhki. Ja eikun reklamaatiota firmaan... Tassa vaiheessa kaikki naytti lupaavalta ja firma suhtautui hyvin asiallisesti valitukseeni ja lupasi lahettaa tilalle uudet tossut kunhan heidan antamiensa ohjeiden mukaan palautan postissa rikki menneet heille. Mutta tossuja kun ei alkanut kuulumaan niin pakkohan sita oli ruveta soittelemaan peraan ensin kerran, sitten toisen, kolmannen, ja ainakin viela neljannen ja viidennen kerran pitkin kesaa, jonka jalkeen vihdoin lahtoviikolla alkoi meikalaisellakin menna nervi. Olin jo kertonut saman asian ja antanut samat tiedot Feelmaxille jo niin monta kertaa eika asia milloinkaan edennyt mihinkaan, etta viimeinen soitto alkoi jo varoituksella "nyt en sitten jaksa enaa olla kohtelias...". Viimein heidan ilmeisesti jonkinlainen reklamaatiovastaava soitti minulle lahtoaamuna (kerrankin edes pitivat lupauksensa ja soittivat takaisin!). Se puhelu olikin tietylla tavalla historiallinen, koska en muista ikina huutaneeni ja kiroilleeni puhelimessa niin antaumuksella! Mutta kylla sita napsahtaa hyvakaytoksisellakin kun ruvetaan suotta syyttelemaan ja vaittamaan asioita, jotka eivat todellakaan pitaneet paikkaansa. Tama ulkomaalaistaustainen naikkonen oli ilmeisesti ymmartanyt "asiakas on aina oikeassa" lauseen taysin painvastaisesti. Lopputulos puhelun jalkeen oli se, etta lahtoaamuna jouduin viela soittelemaan seka kuluttajaneuvojalle etta postiin ja tekemaan ilmoituksen MUKA kadonneesta postipakkauksesta, joka siis sisalsi nama kovan onnen kengat. Ja mitaan uusia kenkia ei ollut tulossa tilalle alkuperaisista lupauksista huolimatta saatika rahoja takaisin. Kylla harmitti, etta olin ikina kehunut ja saanut muutaman keverinkin ostamaan kyseiset tossut Feelmaxilta!! No, asia sai paremman kaanteen kun J soitti firman toimistusjohtajalle, joka lupasi sitten henkilokohtaisesti lahettaa tossut minulle tanne Australiaan. Nyt en tieda harmittaako enemman se, etta niin hyviksi pitamieni tossujen ruusuinen kuva luhistui taysin silmissani vai se, etta tarvittiin mies puhelimeen, etta asia selvisi :)
No, vaikka edella kuvattu soittelurumba sai mielen matalaksi hetkeksi aikaa, se ei onneksi haitannut lahtovalmisteluja ja saimme parin tunnin tyoskentelyn jalkeen matkalaukut pakattua ja vielapa kiinni! Voitte kuvitella, etta parin kuukauden tavaroiden ahtaaminen 23 kg:aan + yhteen kasimatkatavaralaukkuun on haastavaa. Pelastuksemme oli (tai niin ainakin tassa vaiheessa luulimme), etta kasimatkatavaroilla ei ollut painorajoitusta. Taman J varmisti viela puhelimitse BA:lta. Lentokentalle saavuimme - yllattavaa kylla - hyvissa ajoin, noin 3 tuntia ennen koneen lahtoa. Tama koitui meille seka tappioksi etta voitoksi, ihan miten sen nyt haluaa ajatella. Lahtoselvityksessa nimittain kuulimme, etta painoraja kasimatkatavaroille olikin 8 kg. Ajattelin heti, etta nyt tulee ongelmia, koska olin punninnut oman laukkuni ja se painoi yli 14 kg ulkoisen kovalevyaseman ja modeemin ansioista. Ja J:lla tuskin oli paljoa sen kevyempi laukku lapparin takia... Ihmettelimme KOVASTI painoraja-asiaa tiskilla, koska olimme niin monesti varmistaneet, ettei sellaista pitaisi olla, mutta virkailija a.k.a. "nuorempi kaveri" ei suostunut muuttamaan mielipidettaan. Eika mekaan - varsinkaan sen aamuisen Feelmax-tappelun jalkeen voitu enaa vaittaa vastaa, koska se olisi mennyt jo riitelyn puolelle, eika sellaista uskalla tehda lentokenttavirkailijoiden kanssa. Eikun siis tylysti laukut levalleen keskelle Helsinki-Vantaan lentokenttaa ja uudelleen pakkaaminen kayntiin... Noin tunnin raa'an tyonteon jalkeen saatiin laukut painamaan hiukan alle 9 kg. Parempaan ei millaan pystynyt, joten se saisi luvan riittaa. Matkalaukkujen painon kanssa ei ollut ongelmia, mutta tilavuuden kanssa sitakin enemman! Tama toki ei tullut yllatyksena, koska aamulla esim. J:n laukku saatiin silla tavoin kiinni, etta J siskonska kanssa seisoi laukun paalla :) Penkille kasaantui siis epamaarainen mytty tavaraa joka ei millaan ilveella mahtunut mukaan. Eikun kamat J:n reppuun ja sailytyslokeroon, ja toivomaan, etta joku paasisi ne joskus hakemaan kentalta ja etta ne mahtuisivat (ja ehtisivat ) laivakonttiin. Ja sitten takaisin lahtoselvitykseen, jossa (onneksi) oli eri virkalija. Aukasimme hanelle hiukan tilannetta, ja selitimme, etta meilla oli tassa asia kesken ja etta sen vuoksi oli kestanyt niin kauan, koska oli vaikea rankata mitka tavarat piti jattaa asemalla ja mita otti mukaan, koska kaikki tavarat oli kuitenkin mietetty niin, etta niita tarvitaan perilla. Ja mita sitten kuulimmekaan! "Mutta eihan British Airwaysilla ole mitaan painorajoitusta kasimatkatavaroille, kuka teita oikein palveli tassa tiskilla..." En tieda olisiko pitanyt itkea vai nauraa... Olisimme voineet hakea tavarat viela sailytyslokerosta, mutta niiden tuntien perusteella mita olimme laukkujen pakkaamiseen kayttaneet aamulla ja nyt myohemmin purkamiseen ja uudelleen pakkaamiseen kentalle tajusimme molemmat, etta siihen ei kannata lahtea tai myohastymme viela koneesta. Pahoittelujen saattamina lahdimme siis kevyiden kasimatkatavaroidemme kanssa kohti turvatarkastusta. Hiukan huvitti tuo minukin laukun sisalto... "juu, olen kylla tosi tarkkaan miettinyt, etta haluan pakata kasimatkataroihin juuri kovalevyn, kasan koiran tuontilupaan liittyvia papereita, villahousut ja kolme sukkaa... " J kirjoittaa tuossa parhaillaan reklamaatiota Finnairille, saa nahda mita vastaavat.

Itse reilun 20 tunnin lento Lontoon ja Singaporen kautta Melbourneen sujui tosi hyvin ja yllattavan nopeasti. Minulla oli itse asiassa enemman vaikeuksia viime kevaana, kun lensimme noin 5 tuntia Las Palmasiin. Meliin saavuimme perjantaina klo 5 paikallista aikaa kirpeaan kevatsaahan. Ei nyt mitenkaan kylmaan, mutta nahkatakille ja hanskoille oli kayttoa kun odottelimme hostellin avautumista. Olemme siis yota ainakin viikon ajan "the Nunnery" nimisessa hostellissa. Ja kylla, joku nunnaluostari tama on aikoinaan ollut. Meilla on ns. yksityishuone, joka on ihan viihtyisa. Hintaa tulee noin 30 euroa yolle, joten ei kovin paha. Ja sijanti hostellilla on tosi hyva, olemme tahan mennessa kartoittaneet kavellen lahimaastoja ja tulevan tyopaikkamme sijantia. Ja tanaan "aamulla" eli klo 17 aikoihin lahdimme kartoittamaan hyvia lenkkireitteja. Niita tuntuisi riittavan, koska kaupunki taitaa olla taynna erilaisia ja -kokoisia puistoja.

Kerttua kavimme toki katsomassa heti tulopaivana Spotwoodissa, jonne paasi katevasti raitiovaunu-lahijuna -yhdistelmalla. Kerttu voi hyvin vaikka oli se raukka vahan paasta pyorallaan...ei meinannut heti tuntea meita kun mentiin sita katsomaan... Mutta heti kohta oli kylla ilo ylimmillaan ja meidan naamat pestiin moneen kertaan sen parin tunnin aikana, mita kennelissa oltiin. Pahaltahan se tuntui sinne taas jattaa, mutta minkas teet :( Maanantaina mennaan taas sita moikkaamaan ja viedaan lisaa herkkuja ja leluja (eli pakko kayda paljon kahvilla, jotta saadaan pahvimukeja leluiksi :) )

-A

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Aammun hesarin sunnuntaisivuilla olikin sopivasti juttu Australiaan muuttaneista suomalaisista. Muistakaa, että sana "kielinen" tarkoittaa englantia äidinkielenään puhuvaa! Jutussa mainittiin sivusto http://www.dundernews.com/ mutta sen te nyt jo varmaan tiesittekin.

Hyvää kotiutumista sinne!