Kaikki alkoi pari viikkoa sitten...en tiedä oliko syynä aussifutiksen eli footyn loppukähinät, jalkapallon MM-kisakarsinnat vaiko kenties juuri alkanut, tositapahtumiin perustuva ja paljon keskustelua herättänyt uusi tv-sarja nimeltä Underbelly, joka kertoo Melbournen alamaailman kuvioista, mutta joka tapauksessa yhtenä iltana sain huomata, että meidän olohuoneeseen oli ilmestynyt telkkari. No kai se oli jo aikakin, vuoden verran sitä muiden ihmisten kauhistukseksi eleltiin ilman tätä tuikitärkeää joukkoviestintä. Vaikkakin silloin tällöin tuntui, että sitä on hiukan pihalla ajankohtaisista kuvioista, kahvihuonekeskustelut liittyen edellisillan Idolsseihin tai "So you think that you can dance"-ohjelmaan eivät oikein herättäneet suurempaa kiinnostusta ja että silloin harvoin tv:n eteen eksyttyään jopa mainokset tuntuivat aivan liian kiehtovilta, suorastaan hypnoottisen huumaavilta, voin kuitenkin ihan hyvällä omalla tunnolla vakuuttaa, että ei se televisioton elämä nyt niin kauheata ole -saa sen "ylimääräisen" ajan kulutettua ihan yhtä kätevästi netissäkin ;)
Tv:n ostamisen jälkeen seuraava askel (tai pikemminkin harppaus) kauemmas ennen niin askeettisesta elämästämme tapahtui viime sunnuntaina. Auto. Tähän asti olemme (jälleen kerran työkavereiden kauhistukseksi) kituuttaneet täällä ilman omaa autoa. Ja miksikäs ei; joukkoliikenne pelaa melkoisen hyvin, työpaikalle pääsee kävellen ja pyörällä ja jäsenyys paikallisessa car share -firmassa on ollut takaamassa suht kätevän auton saannin aina tarpeen tullen. Mutta nyt on asiat toisin. Tarvittiin vain tunnin mittainen junamatka autokaupoille, näppärän näköinen Ford Focus ja pari tuntia menestysekästä hintaneuvottelua, ja auto oli meidän! Järkyttävää kyllä, itse en ole ehtinyt vielä edes koeajaa koko autoa, mutta ainakin kyydissä olo on varsin mukavaa.
Autonosto prosessina oli kaiken kaikkiaan mieleenpainuva kokemus kaikkine tinkimisineen ja rahansiirtokiemuroineen. Ja mikä huvittavinta, kaasulaskuvarmenne (henkilöllisyydestä) oli jälleen kerran kova sana. Ei ollut meikäläisillä vielä oppi mennyt perille kaasulaskuvarmenteen tärkeydestä ja lähdimme tyhmyyttämme autokaupoille ilman tätä tuikitarpeellista lappusta, pelkät passit sekä suomalaiset ja kansainväliset ajokortit matkassa. Hyvä ettei koko kauppa kaatunut puuttuvaan todisteeseen siitä, että olimme ketä väitimme, ja että asuimme siellä missä väitimme. Onneksi myyjä suostui siihen, että saisimme faksata seuraavana päivänä heille jonkun todisteen (eli yleensä kaasu-, sähkö- tai vesilaskun), siitä että asuimme ilmoittamassamme osoitteessa.
-A