tiistai 30. lokakuuta 2007
Edelleen ilman kattilaa
keskiviikko 24. lokakuuta 2007
Kohta meillä on joulu...
...ellei sitten Australian tulli/karanteeniviranomainen päätä toisin... Elokuun viimeisellä viikolla lähettämämme kontti on siis vihdoin ja viimein maailman meriä viikkoja seilanneena saapunut Melbourneen. Tai ainakin sen olisi pitänyt saapua viime sunnuntaina, aikataulunsa mukaan vieläpä. Väliaikatietoja tavaroidemme liikkeistä näiden viikkojen aikana saimme kahdesti – ensin Rotterdamista ja sitten Port Kelangista Malesiasta. Parhaillaan siis kovasti odotamme ja toivomme, että kontti kaikkine laatikoineen saisi vihreää valoa tulliviranomaisilta. Toki pieni jännityselementti on mukana kuvioissa, koska pakkasimme mukaan niinkin biohasardia tavaraa kuten telttakeppejä, vaelluskenkiä ja Kertun hihnan ja valjaat... Mutta luultavasti saamme hakea ne tarkkaan valitut pari kuutiota tavaraa tänne kotiin vielä kuluvan viikon aikana, ja pääsemme aloittamaan pakkausten avaamisen. Mitäköhän kaikkea sitä tulikaan otettua mukaan?!
Tässä pari kuukautta 2 x 23 kg matkalaukkujen ja 2 x 8 kg lentolaukkujen sisällöllä eläneenä voi todeta, että aika pienellä sitä loppujen lopuksi tulee toimeen. No, toki olemme täällä shoppailleet jonkin verran ja hankkineet aivan välttämättömimpiä tavaroita kuten sängyn, maton, paistinpannun, hiustenkuivaajan, kahvinkeittimen (mikä täällä on yhtä kuin pressopannu), vedenkeittimen, imurin, jääkaapin ja pesukoneen, sekä epämääräisen lajitelman vähemmän välttämättömiä tavaroita kuten ison pinon päheitä vaatteita ja vielä päheempiä second hand -huonekaluja, joita osaa olemme hieman kustomoineet. Tässä yhteydessä pakko mainita, että kämpän kalustaminen täällä ei tarvitse maksaa maltaita – käytettyjä kodinkoneita löytää tosi helposti, esimerkiksi Cash Converter-nimisen kauppaketjun liikkeistä (myyvät siis pelkästään käytettyä tavaraa), ja ”antique&vintage&second hand shop”-tyyppiset liikkeet ja pelastusarmeijan kirppiset ovat täynnä huonekaluja, jotka ovat suurimaksi osaksi hyväkuntoisia ja edullisia.
Niin ja siitä kontista... Top 5 eniten kaivattua tavaraa on helppo listata tärkeysjärjestyksessä:
- kattila (en perhana osta uutta kun tuli pakattua mukaan kaksi hyvää, mutta kun tekee niin kovasti mieli keitettyjä perunoita sekä makaronia)
- kunnon täkki ja lakanat (Ikean 9 dollarin peitto on ihan jees, mutta varsinkin ilman kunnon pussilakanaa se löytyy aamuyöllä useimmiten lattialta)
- kukkavillatakki (jo Kuopiossa hyväksi havaittu tehokkaasti ilmastoitujen työhuoneiden pelastus)
- astioita (muoviastiat on syystä tarkoitettu kertakäyttöisiksi, ei niiden pitkäaikaista käyttöä kestä kukaan)
- Eccon kävely/kaupunkivaelluskengät (nämä PITI olla mukana, mutta kiitos sen Finnairin lähtöselvitysvirkailijan, ne piti jättää lähtöpäivänä lentokentälle – eikä ole muuten vieläkään kuulunut kunnon vastauta meidän reklamaatioon)
-A
sunnuntai 21. lokakuuta 2007
Koirapoliittisia näkökulmia
Ekstramukavuuskerrointa koiran elämään tuo meidän(kin) pytingissä olevat kokolattiamatot. Ne antavat hyvän pidon pienille spurteille ja leikeille, ja ovat toki mukavat makoillakin. Ja pakko myöntää, että se talutushihnan toinenkin pää on ruvennut ymmärtämaän brittien ja aussien viehtymyksen kokolattiamattoihin – onhan ne nyt mukavat ja pehmeät jaloille, ja tuntuvat niin lämpimiltäkin niinä viileämpinä päivinä!
Kaikista eniten talutushihnan molemmat päät varmasti nauttivat Melbournen puistoista ja niissä lenkkeilystä. Jo rutiiniksi muodostunut aamulenkkimme sisältää noin 15 minuutin hölköttelyn jalkakäytävää pitkin Melbournen eläintarhan ympäri ja edelleen Royal Parkin nurmialueelle, jossa kierrämme 1,2 km ympyrälenkin kahteen kertaan. Puistossa Kerttu saa olla vapaana, ja niin saavat kaikki ne kaikki 10-15 muutakin melbournelaiskoiraa, jotka ehdimme kohdata kulkemamme kahden kierroksen aikana. Täällä siis pidetään koiria irti paljon ”vapaamielisemmin” kuin Suomessa. Jopa keskustassa jalkakäytävillä saattaa tulla vapaana olevia koiria vastaan (siis omistajan seurassa tottakai). Sellaiseen näkyyn en kyllä muista monesti törmänneeni esimerkiksi Helsingissä. Suurin kuhina tietenkin käy puistoissa, joissa koiranulkoiluttajat, lenkkeilijät, jalkapallon/footyn/golfin/kriketin yms. pelaajat ja piknikillä olijat elävät yllättävän sopuisaa yhteiseloa. Tämä johtunee siitä, että täkäläisillä puistoilla riittää sen verran kokoa, että kaikki puiston käyttäjät varmasti löytävät oman tilansa, ja varmasti myös siitä, että täällä on vaan kerta kaikkiaan totuttu sellaiseen. Ennen kaikkea paikalliset koirat ovat minun kokemukseni mukaan aivan älyttömän hyväkäytöksisiä ollessaan vapaana. Puistolenkeillämme olen moneen kertaan todennut, että ihmisistä ne eivät välitä yhtään vaan lompsuttelevat ohi silmääkään räpäyttämättä. Toisiin koiriin täytyy tietenkin kiinnittää hiukan enemmän huomiota, mutta yleensä ohitukset puistoissa hoituvat nopealla kaverikoiran haistelulla, jonka jälkeen pingotaan äkkiä omistajan perään. Ja koiranomistajan kuuluu käyttäytyä ohitustilanteessa seuraavasti: vastaan tulevaan koiraan ei kiinnitetä mitään huomiota, omistajalle voi sanoa ”Good morning” tai ”Hi”, mutta ehdottomasti sitten jatketaan kävelyä eteenpäin (lenkillä kun ollaan!). Oman koiran perään ei todellakaan jäädä vilkuilemaan tai huutelemaan – ja miksi pitäisikään, koska se kuitenkin juoksee kohta omistajansa kiinni?! No, jos välimatka omaan koiraan yltyy liian suureksi, niin voi hiukan viheltää. Itse en osaa vielä käyttäytyä ihan niin coolisti kuin muut melbiournelaiset koiranulkoiluttajat vaan jään monesti lähettyville seuraamaan, miten kohtaaminen vieraan koiran kanssa sujuu. Ja yleensä ottaen se sujuu tosi mallikkaasti, minkäänlaisiin rähinöihin täällä ei ole vielä tarvinnut törmätä. Kun oikein seuraa koirien kohtaamisia niin näkee kuinka hienosti koirat puhuvat koirankieltä, kun niille vaan annetaan mahdollisuus ja riittäväti tilaa. Rauhanomaiset eleet ja väistämisliikkeet ovat kuin suoraan koirien käytöskirjasta ja jopa hidassilmäinen ihminen voi ne huomata. On ollut mukava seurata kuinka Kerttukin on alkujännityksen jälkeen oppinut koirien puistokäyttäytymissäännöt. Vapaana pallon perässä pinkovat kanssakoirat eivät enää saa sitä hämmennyksen valtaan ja koirien ohitukset sujuvat tosi mallikkaasti muutamalla nuuhkaisulla ja ilman niitä ”naisellisia kiljahduksia” joihin se joskus Suomen koirapuistoissa sortui. Eniten Kerttua varmaan harmittaa se, että paikallisista koirista harvoin saa leikkikaveria, koska kaikilla on aina niin kova kiire omistajiensa perään.
perjantai 19. lokakuuta 2007
The Pytinki
Kuva kuistilta kadulle päin. Jonkinlainen rehu tukkii maiseman.
Olohuoneen katto.
lauantai 13. lokakuuta 2007
Melbourne goes green
Matofarmi on valmis vastaanottamaan asukkaansa - 500 pahvilaatikossa tullutta tiikerimatoa.
-A
sunnuntai 7. lokakuuta 2007
Melbournen maratoni
Maratonin lähtölaukaus on pamahtanut
tiistai 2. lokakuuta 2007
Kuin Hitchcockin ”Linnut”
Melbourne tuntuu olevan varsinainen puistojen kaupunki ja viktoriaaninen pytinkikin sijaitsee aivan puiston laidalla. Työpaikkamme taas sijaitsee samaisen puiston toisella laidalle, joten aamurutiineihin kuuluu osana 20 minuutin kävely puiston halki. Itse pidän tästä aamulenkistä tosi paljon, ja yksi syy siihen on se, että puisto kuhisee toinen toistaan komeammannäköisiä ja -äänisiä lintuja, joita on mukava seurailla. Nyt vaan on tullut selväksi, että jonkin aikaa tiettyjä puiston osia täytyy vältellä...
Olen siis päässyt tutustumaan magpie-nimisten lintujen tyypilliseen käyttäytymiseen niiden pesimäaikana. Magpiet ovat täällä yleisiä lintuja, ja niistä tunnutaan pitävän. Ne ovat hiukan variksen oloisia, mutta mustavalkoisia ja ehkä hiukan suurempia. Fiksun oloisia lintuja, jotka kuulemma voivat elää jopa 15 vuotiaaksi. Ehtymätön tiedonlähteeni ”Australia’s dangerous creatures – understand, identify, avoid, survive” kertoo, että magpiet voivat olla pesimäaikana tosi hyökkääväisiä puolustessaan pesiään ja poikasiaan. Tämän tiedot vahvistavat omien kokemuksieni lisäksi toinen ehtymätön tiedonlähteeni eli työpaikan kahvihuone. Lisäksi kirjan mukaan linnuilla on erinomainen muisti, ja saattaakin olla, että joillekin yksilöille on kehittynyt huonon kohtelun seurauksena kauna ihmisiä kohtaan. Koston paikka on sitten pesimäaikana, jolloin pesien puolustaminen voi olla jopa normaalia aggressiivisempaa. Yleensä magpiet hyökkäävät takaapäin, joten kirja neuvoo tuijottamaan lintuja, tai pitämään aurinkolaseja takaraivolla hämäyksenä. Lisäksi suositellaan hatun käyttämistä tai suojautumista sateenvarjon alle... Huh, huh ;) Harvoin magpiet vievät hyökkäyksen loppuun asti, mutta sekin on mahdollista, ja vahvasta nokasta ja kynsistä voi jäädä pahat jäljet takaraivoon... Kannattaa siis ottaa tosissaan lintujen varoitukset ja kiertää pesimäpaikat kauempaa.
Koiran kanssa kulkiessa huomaa, että myös eräät muut linnut käyvät täällä herkästi puolustuskannalle. Jossain paikoissa kulkiessa meteli on hirmuinen ja lintuja sinkoilee edestä ja takaa. Lähinnä niitä tuntuu kuitenkin risovan koiran läsnäolo, joten ilman koiraa saa useimmiten kävellä rauhassa. Yhteenvetona siis voisi sanoa, että linnut täällä tuntuu olevan ehkä hiukka hyökkääväisempiä kuin mihin on Suomessa tottunut!
Kuvan linnut eivät liity yllä kuvattuun tapaukseen.
Ainiin, Anu ja muut! Uskokaa tai älkää, mutta lintujen lisäksi koiria uhkaa täälläkin sauvakävelijät! Ainakin tässä meidän asuinseudulla on havaittu yksi ”nordic walker” ;)
-A