maanantai 31. joulukuuta 2007

Muukalaisten puheenvuoro

G’day! Tätä täällä kirjoittavatkin nyt vierailevat suomalaisvahvistukset JT ja ET. Oltiin pari viikkoa ensin Sydneyssä, ja nyt sitten ollaan jo kohta viikko nautittu Mr. and Mrs. M’s B, B & B:n palveluista (Beer, Bed and Breakfast). Tätä majataloa voi suositella lämpimästi muillekin blogin lukijoille! Kengurua ja emua ollaan jo takapihalla grillattu. Huomista odottaa jo jääkaapissa paketillinen krokotiilin lihaa.

Tänään uudenvuodenaattona lämpömittari kohosi varjossa noin 42 asteen paikkeille! Syötiin äsken päivällistä terassilla ilmastoidun ravintolasalin sijasta. Nordean pankkikorttia katsonut tarjoilija totesi ”crazy, crazy, crazy”, kun hullut skandinaavit nauttivat lämmöstä... Pystytettiin sitten tähän olkkariin pari tuuletinta juuri. Mutta voi, Kerttu ei pidä pyörivistä paholaisen koneista! Jospa hän siedätyshoidon ja pehmeän laskun avulla vähitellen tottuu niihin. Kohta lähdetään viltin, snacksien, termosrepun ja mukinviilentimien kanssa keskustan puistoon piknikkeilemään ja odottelemaan ilotulitusta. Paikallislehdessä sitä kutsuttiin fireworks spectaacceliksi!

Tehtiin tuossa toissapäivänä yhden yön retki Phillip Islandille. Kaunista oli, kun pikku pingviinit marssivat tuhatpäin rantaan retkiltään. Siellä rannoilla myös Kainuun lautaileva karhu kokeili toisen kerran (Sydneyssä eka kerta) surffausta. Oi sitä urheilun riemujuhlaa!

Ohessa hieman vierailijoiden kuvasatoa tähän asti. Sydney oli upea ja monipuolinen paikka, aika vilahti siellä hetkessä. Tekemistä, nähtävää ja rantoja riittää runsaasti. Ja oikein kivalta vaikuttaa tämä Mel myös. Mukavaa alkavaa vuotta kaikille!

t: JT ja ET

Sydneyn ydinkeskustan skyline


Sydneyn tunnetut maamerkit oopperatalo ja sataman silta.


Öinen maisema Sydneyn Darling Harbourista keskustaan päin.

Pääsimme ruokkimaan kenguruita Featherdalen villieläinpuistossa.

Melbournessa paikalliset hullut seuraavat aurinkotuoleistaan krikettiä isolta skriiniltä!

tiistai 25. joulukuuta 2007

Joulun jälkeisiä tunnelmia

Nyt siitä on sitten melkein selvitty - ensimmäisestä joulusta Australiassa... Nyt joulupäivän iltana uskaltanee jo sanoa, että ei se joulufiilis sitten ikinä kunnolla päässyt valtaan... Kaiken kaikkiaan tuntuu paljon enemmän juhannukselta kuin joululta, kun eletään vuoden valoisinta aikaa, on lämmintä (mikä ei toki ole perinteisen suomalaisen juhannuksen tunnusmerkki...) ja porukka on biletys-meiningillä liikkeellä. Loppuviikosta tuntui, että kaikki on kaupungilla jonkinasteisessa pikkuhuppelissa.... Pikkujouluaikaa toki elettiin, mutta sellainen käsitys on jotenkin syntynyt, että joulua täällä todella JUHLITAAN täysin rinnoin. Se on kai se kesä ja aurinko??
Työpaikan pikkujoulut kuuluvat toki täälläkin asiaan. Meille putkahti kutsu kaksiin kekkereihin, joista ensimmäiset, viime viikon tiistaina olleet, melkein saivat meidät menettämään uskon täkäläisten kykyyn pitää pikkujouluja... Päivään kuului puoliltapäivin alkanut tunnin kuivaakin kuivempi sessio työpaikan kokoushuoneessa, jossa pomot kävivät läpi kuluneen vuoden tapahtumia ja saavutuksia. Sen jälkeen oli lounas läheisessä pubissa. Lounas alkoi lupaavasti porukan hakeutuessa baaritiskille, mutta siihen se sitten loppuikin. Varsinaisen ruokatarjoilun alettua ihmiset hajaantuivat pieniin pöytiin ja muutama tunti vietettiin ruokia odotellessa ja syödessä, ja jotain hupaisia (?) kisailuja tehdessä. Heti virallisen ohjelman loputtua monet alkoivat tehdä lähtöä kotiin tai takaisin työpaikalle. Eli se siitä. Tosin itse kuuluin siihen joukkoon, joka joutui vielä palaamaan työpaikalle, joten parempi kai olla puuttumatta lounaanjälkeisiin tapahtumiin (tai niiden puutteeseen).
Kahden päivän päästä, viimeisenä työpäivänä ennen joululomaa oli luvassa ne toiset - ja paljon paremmat pikkujoulut. Tällä kertaa juhlittiin pienemmällä porukalla, johon kuului allekirjoittaneen työporukka (reilu 20 henkeä) sekä muutamia valikoituja henkilöitä J:n työporukasta (J tietenkin mukaan lukien). Puolilta päivin oli jälleen ohjelmassa virallinen osuus kokoushuoneessa, mutta sen jälkeen päästiinkin itse asiaan! Meidät oli jo aiemmin arvottu 4-5 hengen joukkueisiin ja tarkoituksena oli osallistua "Amazing Race" tyyppiseen kisailuun. Jokainen joukkue oli keksinyt itselleen nimen ja teeman. Meidän joukkue (johon siis me molemmat suomalaisvahvistukset olimme - arvan kautta kylläkin - päätyneet) oli nimeltään "We're the Fukawi-tribe" (hoksatkoon ken tahtoo) ja olimme varustautuneet kilpailuun asiaankuuluvasti useilla kartoilla, kompassilla, taskulampulla ja juomavöillä. Kisan oli järjestänyt kaksi meidän ryhmän "tehotätiä", ja hyvin olivat suunnitelmissaan onnistuneet. Parin tunnin ajan Melbournen katuja kiisi 5 erilaisiin kostuumeihin sonnustautunutta joukkuetta suorittamassa erilaisia tehtäviä. Tiukan kilpailun jälkeen joukkueemme sijoittui lopulla toiseksi ja kaikki joukkueen jäsenet saivat palkinnoksi 20 AUD arvoiset lahjakortit paikalliseen tavarataloon. Kisailun jälkeen oli luvassa BBQ-lounasta läheisessä pubissa ja loppupäivä ja alkuilta kuluikin varsin nopeasti hyvän ruuan ja kaljatuopposten parissa työkavereiden kanssa höpötellessä. Iltaa rennossa seurassa olisi mielellään jatkanut pidempäänkin, mutta koiranomistajan arki on tiukka...
Joululomaa on täällä vietetty rauhalliseen tahtiin kotosalla. Aatonaatonaattona eli lyhemmin sanottuna lauantaina juhlittiin vuoden pisintä päivää grillailujen parissa. Saimmekin nauttia aidosta suomalaisesta juhannustunnelmasta grillin lämmetessä piiskaavassa vesisateessa ja lämpötilan ollessa vaivaiset vajaat 20 astetta. Onneksi vieraamme olivat hekin suomalaisia, joten huono sää ei pelottanut ja grillipippalot saatiin onnistuneesti pystyyn. Joulun vietto on jatkunut muutenkin aika lailla grillauspainotteisesti ja kylmähkössä säässä. Joulumenu koostui täällä lohesta, maissista ja kengurusta ja jouluruokaperinnettä (tosin aussilaista sellaista) edusti jälkiruokana ollut Christmas Pudding (eli luumusta tehty hedelmäkakun tapainen). Ja kyllähän se aattoilta sitten lopulta pimeni sen verran, että pääsimme ihailemaan Suomesta saadun pikkuisen joulukuusen kynttilöiden loistetta.
Huomenna tapaninpäivänä täällä alkaa hirmuiset joulunjälkeiset alennusmyynnit. Esimerkiksi David Jones -tavaratalo aikoo avata ovensa jo kello 7 aamulla... Voipi olla että tämäkin pariskunta suuntaa aamulla välipäivähässäköimään keskustan kauppoihin!
-A

lauantai 15. joulukuuta 2007

Joulun odotusta(ko?)

Alkaa näyttää pahasti siltä, että tuleva joulu menee tältä pariskunnalta hiukan ohi... Jotenkaan ei vaan joulufiilikset pääse valtaan kun lämpöä on 30 astetta, kesä kovaa vauhtia tulossa ja kaikki muutenkin vähän nurinperin. Ruokakauppojen mainostamat jouluherkut kuten Christmas Pudding ja kalkkuna eivät saa syttymään ja joulukorttitalkootkin jäi aivan vallan pitämättä (kukas sitä nyt keskellä kesää??). Ja ne joululahjat sitten... Perinteisesti lahjojen osto on toki jätetty viime tinkaan, joten sen asian kanssa ollaan tavallaan aikataulussa.
No, on tässä joulunalusajassa jotain tuttuakin - työrintamalla on hirmuisa hoppu, kun kaikki yrittävät viime tingassa saada eri projekteja ja niiden raportteja päätökseen ennen vuodenvaihdetta. Toiset taas (=allekirjoittanut) työllistävät itsensä tehokkaasti käyttämällä hyväksi vapautunutta laiteaikaa ja viettämällä suhteellisen mittavan osan vuorokaudesta kokeita tehden. Kovasti työpaikalla odotetaan perjantaina alkavaa joululomaa ja kahvihuoneessa keskustellaan kunkin lomasuunnitelmista. Meillähän on suunnitelmat hyvällä mallilla, koska saamme taas tapaninpäivästä alkaen nauttia hyvästä suomalaisseurasta noin viikon ajan :)
Jouloma meidän työpaikalle kestää 7.1. asti. Ja "pakkoloma" on tiedossa, ainakin meikäläisen työpaikka pistetään ihan kokonaan kiinni joululoman ajaksi, kyllä harmittaa ;)
A

perjantai 14. joulukuuta 2007

Takaumia - Melbournessa vieraillaan

Muutama viikko sitten sunnuntaina Melbournen lentokentälle Tullamarine:lle saapui odotettuja vieraita; siskoni K (siis nimenomaan toinen heistä) ja ystävänsä L. Opastimme tytöt ottamaan Shuttle-bussin (15$) Southern Cross-asemalle, jonne menisin heitä vastaan. Ja meninkin; iloisia ja ruskettuneita olivat viikon Singaporessa lusineet ystävättäret.


Singaporea kauneimmillaan


Seuraavaksi tarkoituksena oli hankkiutua joko raitiovaunuun tai lähijunaan. Sunnuntaina kätevintä on ostaa Sunday Saver-lippu (2.50$), jolla saa reissata koko päivän. Lipun saa ostaa muun muassa huoltoasemilta sekä 7/11-myymälöistä. Muina päivinä lippuvalinta olisi ollut joko normaali 2 tunnin peruslippu (3.30$) tai päivälippu (6.30$). Jostain syystä tarvitsemamme junayhteydet olivat juuri tänä nimenomaisena päivänä hankalia, joten päätimmä kävellä muutaman korttelin raitiovaunuille.

Ratikkamatkailu on iloinen asia!



Jälkiviisaana, Sydneyhin ja takaisin lentäneenä, voimme sanoa, että kun ihmiset tulette meille niin ottakaa taksi! Taksi lentokentältä meille maksaa noin 40$. Huomatkaa, vaikka taksin mittari saattaa näyttää 32$, ja kuski kinuaa 40$:a, niin kyse ei välttämättä ole ryöstöstä. Hintaan nimittäin lisätään lentokentän pysäköintimaksuja sekä tullitiemaksuja. Haittapuolena taksikyydissä on lisäksi se, että taksikuskille joutuu opastamaan tarkalleen, mihin on menossa. Siis todellakin tarkalleen. Joten, kun ihmiset tulette meille, pyytäkää etukäteen taksiopasteet! Paikallinen Metlink-karttakirja on oiva apu.

Loppu onkin historiaa. Tytöt majoitettiin kartanon eteläsiipeen. Seuraavana päivänä kommuuniin hankittiin kaasugrille. Sitä sauraavana päivänä kaasupullo. Sauraavaksi koppa (slab) kaljaa. Kolmantena päivänä kaasupullo ja grilli yhdistetiin ja grillattiin kengurua! Apukokkina sopassa hääri R. Mukavaa oli!

J

sunnuntai 9. joulukuuta 2007

Kuvia lisätty...

...Sydneyn reissusta. Ken uskaltaa, käyköön katsomassa :)

perjantai 7. joulukuuta 2007

Blue Mountains

Yksi Sydneyn alueen "taytyy ehdottomasti nahda"-paikoista on kahden tunnin junamatkan (tai puolentoista tunnin ajomatkan) paassa sijaitseva Blue Mountains. Siis jos upeat vuoristomaisemat kiinnostavat. Alueelle jarjestetaan toki mittava valikoima erilaisia retkia taalta Sydneysta, mutta me paatimme ottaa hieman omatoimisemman ja omia aikatauluja tottelevan lahestymistavan tahan mahtavien vuorten, kalliorakennelmien ja eukalyptus- ja sademetsien pyhattoon tutustumiseen ja ostimme pelkat junaliput lahimmalta juna-asemalta Katoombaan, yhteen Blue Mountainsin alueen "suurimmista" kaupungeista. Edestakainen junamatka maksoi noin 17 AUD henkea kohti, ja muu taival oli tarkoitus taittaa jalan, joten halvanpuoleinen elamysmatka olisi tiedossa. Ja kyllapa niita elamyksia olikin luvassa!! Jos koskaan niin NYT toivoisin, etta minulla olisi suorastaan yliluonnolliset kyvyt kuvata sanallisesti niita elamyksia, joita vuorilla koimme...
No, sanomattakin on selvaa, etta maisemat olivat henkeasalpaavat ja mitkaan kuvailut tai valokuvat eivat koskaan pysty toistamaan lahellekaan niita nakymia, mita saimme katsella. Samahan se on joka paikassa...ei sita Lapin ruskaakaan pysty taysilla kokemaan muuten kuin menemalla paikan paalle katsomaan - eiko totta? Mieleen painuvinta (ehkapa sen takia, etta jalkalihakset ovat tanaan tosi kipeana :)) oli kapuaminen alas pitkin "Giant Steps:ja", jyrkkaakin jyrkempia, ja osin sateesta liukkaita kiviportaita. Reitin korkeuseroa saattaa kuvata se, etta meilta meni kolme varttia pelkastaan alastulemiseen ja molemmat oltiin hiesta markia portaiden juurella. Oli siina kaveleminen! Korkean paikan kammosta karsivalle (tai ennemmin terveen itsesuojeluvaiston omaavalle) portaat olivat valilla melkoinen koettelemus. Pakko myontaa, etta yhdessa kohtaa tuli stoppi ja ajattelin tosissani jattaa matkateon kesken kun alhaalle laaksoon avautuvat maisemat olivat hiukan liian "mukaansa tempaavia".

Näkymää Blue Mountaisilta - The Three Sisters.


Blue Mountains ja "Giants Steps". Puijon raput ovat löytäneet voittajansa...


Ja lisaa elamyksia oli luvassa "bush walkilla" pitkin Blue Mountainsin sademetsia... Kaunista - vesiputouksia, lintuja, puroja... ja toisaalta kosteutta, hikea, loppumaton maara portaita kivuttavaksi, ja iii.. iii...iii...IILIMATOJA! Miksi kukaan ei varottanut niista??!! Yhdet pitkat portaat kivuttuamme, kaikki vaatteet hiesta markina pysahdyimme hetkeksi lepaamaan sopivan nakoiselle levahdyspaikalle. Istahdin hetkeksi kiven paalle ja paatin irroittaa lahkeet katkolahjehousuistani, koska oli niin pirun kuuma. Ja mika naky sielta paljastuikaan...en edes heti tajunnut...sanoin vaan J:lle "hei kato mika ihme mato mun sukassa on, heh, heh"... Sitten kun yritin "normaalilla" tavalla napayttaa sen pois sukalta, se ei halunnutkaan irrota vaan oli ihmeen tiukasti kiinni...siina vaiheessa karmea totuus rupesi vyorymaan tajuntaan, mutta pystyin viela hetken olemaan suht' rauhallisena ja taisin yrittaa viela kertaalleen poistaa matoa. Mutta sitten paasi jonkinasteinen paniikki irti ja aloin hokemaan J:lle "otasepoisotasepoisotasepoismaenpystykattomaanotasepois!!!!!" Sitten huomattiin, etta oltiin jouduttu suorastaan jonkinlaisen massahyokkayksen kohteeksi - niita oli kengissa ja maassa ja ne liikkuivat yllavan nopeasti "mittarimatotyyliin" harppomalla ja ne oli selvasti paattanyt, etta me oltiin niiden seuraava ateria. Ihan kamalaa! Lahdettiin aika vauhdilla eteenpain ja noin kymmenen minuutin holkan jalkeen paastiin turvalliselle, asvaltin ymparoimalle alueelle, jossa uskallettin tehda perusteellisempi "ruumiintarkastus". Tai siis J uskalsi - mina istuin penkilla kammenet silmien edessa kuin pikkutytto ja pyysin J:ta ottamaan mun kengat pois ja tarkistamaan, ettei jaloissa ollut enempaa matoja. "Ala sit sano mitaan, ota ne vaan pois, ma en pysty kattomaan..."-tyyliin.


Iilari sukalla. Kivan näköinen mato, eikö totta? Maksimipituus venytettynä sellaiset reilut 6cm, maksiminopeus mittarimatotyylillä - liikaa.


No, talla kertaa iilit oli tarttuneet vain sukkiin ja kenkiin, joten ei tarvinnut ottaa selvaa, miten ne saa ihosta irti. Mutta taytyy sanoa, etta meinasi minun bush walkerin ura tyssata lyhyeen! Taytynee jonkin verran tehda henkista valmentautumista ennen seuraavaa reissua...olenhan mina punkkeihin ja hirvikarpasiinkin tottunut - ei kai iilimadot sen kummempia ole?



Bondi Beach. Täällä oli hyvä lepuuttaa vaelluksella väsynyttä kehoa (ja järkyttynyttä mieltä ;) ). Tosin vain muutaman tunnin ja enimmäkseen varjossa - auringon vaaroja ei täällä suotta kannata uhmata.


-A

Kaloja, hylkeita, kilpikonnia...ja bed bugseja...

Aivan kertakaikkisen lumoavan tiistai-iltaisen balettinaytoksen jalkeisen paivan vietimme hieman vahemman kultturellisesti. Aamusta suuntasimme kulkumme Sydney Aquariumiin Darling Harbouriin. Akvaario oli molempien mielesta ihan ok elamys - ei mitenkaan paatahuimaava, mutta muutama tunteroinen kului rattoisasti ihmetellessa erilaisia kaloja, kilppareita, hylkeita ja muita merenelavia. Ja ennenkaikkea Australian yksi erikoisuus - vesinokkaelain - oli hellyttava uusi tuttavuus, kuten myos pienen pienet pingviinit. Pinguja kyllakin paasee ihailemaan myos ihan luonnonmukaisessa habitaatissaan Melbournen lahistolla sijaitsevalla Philip Islandilla, kun ne iltasella palaavat merelta viettamaan yota maihin. Taytynee kayda joskus seuraamassa tata "pingviiniparaatia".

Akvaariokaynnin jalkeen hyppasimme Darling Harbourista paikallislauttaan. Sen lisaksi, etta nama lautat tuntuvat olevan melko toimivia tapoja siirtya paikasta toiseen Sydneyssa, ne ovat myos todella helppo (ja halpa) tapa nahda kaupunkia ja tata pikku lahtea hieman eri nakokulmasta - eraanlaisia koyhan miehen risteilyja siis :) Tamankertainen lauttamatka vei meidat Manlyn kaupunginosaan ja Manly Beachille. Sydney Aquariumissa muutama tunti sitten nakemamme hait eivat toki estaneet meita suuntaamasta mereen surffilaudat kourassa. Parin tunnin session jalkeen viimeisetkin voimanrippeet oli kaytetty ja oli aika jattaa niin ihana ja leppoisan oloinen Manly taakse ja suunnata takaisin hostelliimme.

Ja tama hostelli...hostellit taalla ovat toki kateva ja halpa tapa yopya, jos haluaa kayttaa rahansa johonkin muuhun kuin viiden tahden majoituksiin, mutta joitain pikku haittapuolia voi ilmeta reissun aikana. Ensimmaisessa hostellimajoituksessa meita kiusasi viereisella kadulla kolistelevat tramikat (kun emmehan me maalaiset olleet tottuneet raitiovaunuihin!), ja taalla meita kiusaa bed bugsit - nuo verta imevat pikku veijarit. Naytamme talla hetkella molemmat ihan tautisilta, kun iho on kauttaaltaan punaisten, kutisevien paukamien peitossa! Huomautettuamme asiasta hostellin tyontekijoille huoneemme myrkytettiin, joten homman pitaisi olla hoidossa - ainakin siihen asti kunnes seuraavat reissulaiset tuovat tietamattaan matkatavaroidensa mukana uutta populaatiota tahankin hostelliin. Helposti leviava riesa nimittain nuo bed bugsit taalla lampimassa...

-A

Vesirokkoko? Ei toki, vaan kaksi yötä Hostel Asylumissa Sydneyssä bed bugsien kaverina. Parin lisäyön jälkeen iho varpaista kaulaan asti alkoi näyttää jo melkoisen ruttoiselta. Tänään - viikon jälkeen - otetut kuvat eivät olleet enää julkaisukelpoisia. Puremakohtia kutiaa luokkaa "juhannus mökillä ilman hyttysmyrkkyä pahimpana hyttyskesänä x 100" tai "prick-ihotesti koko iholle pelkällä histamiinilla 10-kertaisella annoksella"

Jep, bed bugseja ne olivat hieman paremmin tunnetussa YHA-hostellissakin pari kuukautta takaperin... Siella homma hoidettiin kuukauden valein spray:aamalla. Iholtahan nappylat lahtevat parhaiten raapimalla. Kokeilla voi myos antihistamiinia ja voidetta: kortisoni + antisepti + puudute (mahtaako Suomessa olla viela vastaavaa :)

J

tiistai 4. joulukuuta 2007

Voi voi...aivan tulee Australian alkuviikot mieleen kun kirjoittelee blogia hostellissa (ilman niita a-kirjaimia)... Mutta pakko oli heti paasta raportoimaan ensimmaisia tuntemuksia Sydneysta!

Nain reilun vuorokauden jalkeen kaupunkia voi hyvilla mielin suositella kaikille Australiaan tulijoille. Esimerkiksi kuluva paiva on ollut meille oikein mieleinen ja paivan kulku kelpaisi ehka vaikka Lonely Planetin yhdeksi kappaleeksi "spend 1 day in Sydney". Eli: lahde heti aamutuimaan kavellen kohti Sydney Opera Housea. Suunnittele reittisi niin, etta kuljet lapi Botanic Gardensin. Matkan varrella voit ihailla kauniita istutuksia ja nauttia raikkaasta puistoilmasta (voit myos halutessasi heittaa lappaa puiston tyontekijoiden kanssa, tieda vaikka heidan sukujuurensa olisi kotimaassasi...). Muista tarkkailla puiston puita, silla siella voit nahda suurien hedelmalepakkolaumojen roikkumassa oksistossa paivaunilla.
Saavuttuasi Oopperatalolle (ajoita tulosi noin 8.50) asetu lippujonoon, hyvalla tuurilla voit saada lipun illan naytokseen! (Esimerkiksi lippu balettiin "Pahkinansarkija", joka kyllakin oli virallisesti loppuunmyyty, irtosi 29 dollarilla - tosin seisomakatsomosta ja hieman rajoitetulla nakyvyydella.) Oopperatalolta jatka matkaasi seuraillen sataman rantaa Circular Quay:lle ja edelleen Sydney Harbour Bridgelle. Sillan yli kavellessasi voit ihailla huikeita maisemia yli Sydneyn kaupungin ja satama-alueen laivoineen. (Ekstremehenkisille ihmisille on tarjolla myos polvia vavisuttava kiipeilyretki pitkin sillan ylimmaisia kaarirakenteita, aivan varmasti ikimuistettava kokemus!). Sillan toiselle puolelle paastyasi poikkea kahvilaan ostamaan kylmaa juotavaa ja tee kavelyretki Kirribillin kaupunginosassa. Ihailtuasi riittavasti "lintukotoja" palaa siltaa pitkin tai vaihtoehtoisessti paikallislautalla sillan toiselle puolelle. Osta lounasta leipomosta ja nauti ostoksesi puistossa tai satamalahden rannalla. Sen jalkeen jaksatkin shoppailla muutaman tunnin Sydneyn lukemattomissa putiikeissa ja ostoskeskuksissa. Shoppailun jalkeen levahda hetki kylma kaljatuopposen aaressa ja ala valmistautumaan illan kulttuurielamykseen. Matkan varrella oopperan voit kavaista jossain mukavan nakoisessa rantaravintolassa haukkaamassa illallista ja lasin viinia ennen naytosta.

Hedelmälepakoita päiväunilla Sydneyn Botanic Gardensissa.


Harbour Bridge ja Opera House nähtynä Charlotan (yksi Sydneyn rantoja kiertävistä paikallislautoista) kannelta. Supermiehen silmillä voisi nähdä pienen ryhmän uskalikkoja ylittämässä siltaa ylintä kaarta pitkin. Tsemppiä vaan kaikille teille, jotka aiotte moiseen joskus ryhtyä!

Eli tallaista tahan mennessa! Mita lie huomenna luvassa?

-A

maanantai 3. joulukuuta 2007

Sydney kutsuu!

Kyllä vaan! Meitä odottaa kokonainen viikko "naapurikaupungissa". Tiedoksi niille, jotka katsovat kartasta, että Sydney on tuossa ihan muutaman tunnin ajomatkan päässä (niinkuin esimerkiksi me teimme aikoinaan) niin voin kertoa, että asian laita on ihan toisenlainen. Välimatkaa kaupungeilla on ainakin 700 km, joten ei Sydneystä ihan viikonloppuisen autoiluretken kohteeksi ole. Mekin päädyimme tekemään reissun sitä täkäläisittäin aika yleistä matkustusmuotoa käyttämällä eli lentäen. Kahdelta hengeltä edestakainen reissu tuli maksamaan 475 AUD, joten ei mitenkään älyttömän hintavaa. Kello on täällä nyt varttia yli kuusi aamulla ja lento lähtee kolmen ja puolen tunnin päästä. Täytyy siis ehkä aloittaa pakkailu ja reissujen suunnittelu! Blue Mountains, Opera House ja beachit odottavat!!
-A

sunnuntai 2. joulukuuta 2007

Ei niin tavallinen pikkujouluviikonloppu...

Juu, ei todellakaan... Ensinnäkään en muista monesti joulukuussa vieneeni koiraa aamulenkille pukeutuneena toppiin ja shortseihin ja tälläytyneenä suojakertoimen 30 sisältävään aurinkorasvaan. Saatika grillailleeni emua ja kengurua työkaverin läksiäispippaloissa. Ja en kyllä muista sellaistakaan tapahtuneen, että heräisin joulukuisena sunnuntaiaamuna viideltä syömään aamupalaa ja valmistautumaan 10 km juoksutapahtumaan - ja pähkäilemään sitä, miten kuuma mahtaisi olla aamulla kello 8 (=startin) aikaan, jos päiväksi on luvattu yli 30 astetta...
Viikonloppu on siis sujunut hyvin helteisissä tunnelmissa. Minun osalta myös urheilullisissa, koska muutaman työkaverin innoittamana osallistuin Sussan Fun Run -nimiseen kisaan, joka oli käytännössä vain naisille suunnattu juoksu/hölkkä/kävelytapahtuma. Paikalla oli pikkuisen vajaa 4000 osallistujaa, kuka enemmän kuka vähemmän tosissaan lähdössä suorittamaan 5 tai 10 km taivalta pitkin St Kildan rantabulevardeja. Jo viikkoja ennen itse tapahtumaa väänsimme porukalla vitsiä kisan nimestä ja siitä kaikesta "hauskuudesta", jota saisimme kokea tulevien 10 km aikana. Loppujen lopuksi matka sujui kuitenkin yllättävän kepeästi vaikka aamuaurinko lämmittikin aikalailla ja suhteellisen kova tuuli antoi osan aikaa lisävastusta. Sen verran mukavat fiilikset kisapäivästä jäi, että välillä jo hieman laimentunut juoksuinto sai uutta eloa ja netistä on jo etsitty seuraavaa fun runia :) Ja erilaisia juoksutapahtumiahan täällä riittää. Mielen sopukoissa on alkanut itää idea eräästä aivan tietystä tapahtumasta, josta kyllä sitten riittäisi kerrottavaa useammankin blogitekstin verran...mutta siitä lisää sitten myöhemmin ;)




Ja mitä tulee niihin pikkujouluihin niin eipä olla vielä paikallisiin hippoihin päästy tutustumaan. Työpaikan puolesta on kyllä luvassa 2-3 kemut viimeisellä viikolla ennen joululomaa, mutta nähtäväksi jää onko niistä vastinetta perinteisiin suomalaisiin pikkujouluihin...

-A




maanantai 12. marraskuuta 2007

Suomi puskee läpi!

Siis suomen kieli... Olemme nimittäin molemmat huomanneet puhuvamme itsepintaisesti aussityökavereille suomea! Tämä taipumus on ilmennyt muutamien viime viikkojen aikana. Työkaverit eivät sitä ole vielä huomanneet - tai eivät ole olleet huomaavinaan? Ehkäpä ne muutamat suomen kielen sanat, joita heille yritämme tarjoilla menevät ohi siinä samassa syssyssä kuin se muukin epäselvä englannin mongerrus, mitä välillä yritämme heille puhua ;) Siis toki (=toivottavasti) kielitaidossamme on tapahtunut edistystä näiden viikkojen ja kuukausien aikana, mutta edelleen aina silloin tällöin löytää itsensä puhumassa itseään kielelliseen umpikujaan vailla kunniakasta pääsyä ulos. Tämä ehkä liittyy siihen, että kaikenlainen terve itsekritiikki ja jännitys vieraan kielen puhumiseen on täysin hävinnyt, ja sitä usein huomaa yrittävänsä selittää liian paljon ja liian nopeasti asioita, joihin nykyinen sanavarasto ja/tai artikulaatio ei kerta kaikkiaan riitä.

Ja ne tilanteet, joissa suomi puskee väkisin läpi: Esimerkki 1: kaikki ne tilanteet, jossa kertakaikkiaan TÄYTYY aloittaa asia sanomalla "noniin" tai "siis". Esimerkki 2: äärimmäistä keskittymistä vaativat pikkutarkat työtehtävät, joiden keskellä täytyy puhua jollekin. Esimerkki 3: tapausselostus tältä päivältä; allekirjoittanut oli vaihtamassa muutamia sanoja erään vähemmän tutun työkaverin kanssa. Kyseisen yksilön englannin kieli on melkoisen haastavaa, joten keskustelutilanne vaati kaiken kaikkiaan suhteettoman paljon eforttia. No, tilanteesta jotenkuten selvittyään allekirjoittanut kohtaa muutaman sekunnin kuluttua erään toisen työkaverin. Tämän kanssa ollaan jo muutamien baarireissujen ansiosta paljon parempia tuttuja ja korvat on jo siis aikaisemmin kalibroitu ymmärtämään hänen versiotaan englannin kielestä. Koskapa tämä kommunikaatiotilanne tulisi siis olemaan paljon tuttavallisempi ja vähemmän vaativa niin tätä työkaveria kuuluu luonnollisesti tervehtiä sanomalla selvällä suomen kielellä "Terve!" Loogista eikö totta?!

Alla kuva, joka ei liity mitenkään kieliasioihin (koska Lihiksellä on kita, muttei kieltä, haahaa...).


-A

Lihis. Se on siis vielä elossa ja jopa pyydystänyt ihan itse muutaman kärpäsen.

sunnuntai 11. marraskuuta 2007

Leppoisaa lauantain viettoa

Tänä viikonloppuna Melbournessa ollaan saatu nauttia jälleen kerran pikkuisen vajaan 30 asteen lämpötiloista. Me(kin) halusimme toki viettää lauantaipäivän ulkosalla nauttien kauniista ilmasta ja leppoisasta menosta, ja aamuisen noin puolentunnin pähkäilyn jälkeen päätimme suunnata keskustan eteläpuolella sijaitsevalle Royal Botanic Gardensin alueelle. Puutarha on todella kaunis ja käymisen arvoinen paikka, jos haluaa hetkeksi "luonnon helmaan". Paikka on kävelymatkan päässä keskustasta, ja niin ikään kävelymatkan tai lyhyen trämikkä- eli ratikkamatkan päästä löytyy St Kildan alueen kahvilat ja kuppilat. Eilispäivän perusteella ei tarvitse kauaa miettiä, mihinkä suunnata piknikille täällä Melbournessa, Botanic Gardens on ehdottomasti yksi ykköspaikoista...eli eikun pikapikaa vilttiä ja piknik-koria hommaamaan!
Alla pieni kuvapläjäys puutarhalta.
-A
Kaikki joutsenet eivät ole valkoisia...


Lähikuva jostain mehikasvista...

Toinen lähikuva...


Kaktusosastolla



"Linnunpää"kukka. Näitä näkee täällä paljon. On tosi näyttävän näköinen ja kokoinen kasvi. Tällainen meilläkin on - tosin vasta 10 cm korkea ja ilman kukkaa...

lauantai 10. marraskuuta 2007

Urheilu-uutisia

Kuluneella viikolla on Melbournessa eletty jännittävissä tunnelmissa. Onhan käynnissä ollut perinteikäs Melbourne Cup (http://www.melbournecup.com/). Kuten tapahtuman slogani kuuluu: "Race that stops a nation"... Jos joku Cupista mitään tietämätön blogia lukee, niin kyseessä on lähes 150 vuotta vanha laukkakilpalujen sarja. Sarjan aloitti lauantaina 3.11. Derby päivä, seuraavana tiistaina vuorossa oli itse Melbourne Cup, torstaina Oaks päivä ja tänään lauantaina Stakes päivä. Kunakin päivänä on noin 10 lähtöä, joissa kussakin laukkaa 12 - 24 hepoa. Yksi lähdöistä on päälähtö, jonka hevosia erityisesti seurataan. Kuuluisuuksia ovat myös jockeyt - nuo 55 kiloa painavat hevosen selässä matkaavat miehet ja naiset. Melbourne Cupin päälähdössä laukkasi 21 hevosta ja palkintorahat, 5,1 miljoonaa dollaria jaettiin 8 parhaan kesken. Rahaa kilpailuissa siis liikkuu... Rahaa kuluu myös katsomossa; paitsi pukeutumiseen (erityisesti naisilla hattuihin), myös ruokailuun ja juomiin sekä veikkaamiseen.
Aloitimme cupiin valmistautumisen jo hyvissä ajoin kyselemällä työkavereilta cupin pelisäännöistä. Saamiemme tietojen mukaan jokainen kisapäivä vaatii (siis paikan päälle meneviltä) huolellisen pukeutumisen: miehillä puku ja kravatti, naisilla mekko ja hattu. Periaatteessa esim. Oaks-päivä on "naisten päivä" ja Stakes-päivä "perhepäivä". Käytännössä kuitenkin kaikki 4 päivää ovat tyylikkäitten nuorten juopottelupäiviä. Kilpailualueena toimivalle Flemington Racecourse:lle mennään heti aamusta piknik-korien kanssa. Alueelle ei saa viedä alkoholijuomia, mutta "kaikki niitä kuitenkin vievät". Alueelle päästyä varataan vilteillä sopiva nurmipläntti, jota vahditaan koko päivä. Välillä jonotetaan vessaan, pelaamaan ja baarin... Kuulemma itse kisatapahtumia ei kuulu seurata :)


Me suomalaiset emme vielä tänä vuonna tapahtumaan uskaltautuneet. Vaikka me asustelemme kilometrin päässä kisa-alueesta, tässä meidän kohdalla ei juuri hulinoitu. Se, mitä me kisoista näimme, oli keskustassa liikkuvat paremmin pukeutuneet nuoret sekä tässä kisa-alueen lähistöllä ajelleet paremman väen limusiinit. Kovin hauskaa kisaväellä tuntui olevan: aamupäivästä oltiin tyylikkäästi pukeutuneita ja hillittyjä - illalla miesten kuuluu oksentaa takin etumukselle ja heittää kravattiu olalle. Naisten puolestaan kuuluu heittää kengät pois jalasta.


Limusiini Flemington Roadilla.


Normaaleilla ihmisillä Melbourne Cup-päivä on yleinen vapaapäivä. Yliopistoon eristetyille yksilöille vapaapäivää ei ole suotu (no ei sitä suomalainen olisi kaivannutkaan). Kyllä meilläkin oli kisat sentään kivasti huomioitu: lounaaksi tarjoiltiin yliopiston sisäpihalla kaljaa ja kuohuviiniä (oli siellä kuulemma myös grillikanaa sekä salaattia!). Lisäksi päälähtöä varten oli perustettu kisakatsomo sekä kisaveikkaus. Australiassa perinteinen cup-kisaveikkaus suoritetaan arpomalla hevoset. Esimerkiksi A:lle arvottiin naisjockeyn ohjastama "Sculptor" ja allekirjoittaneelle "Efficient". Sattumoisin (vaiko liekö kuitenkin taitoa) Efficient korjasi potin, kokonaiset 24 aussidollaria, tuoden meikäläiselle ensimmäiset hevosella tienatut rahat :)

J
PS. Seuraavat kuvat eivät liity Melbourne Cupiin yhtään mitenkään. Ne kuuluvat ala-allegorioihin moottoriurheilu, Melbourne, tietyö, koira, hauskuus




Innokas formulafani Albert Parkin formularadalla marraskuussa; oikealla Kimi ja Ferrari?Lammen takana tulee sijaitsemaan pääsuora sekä varikkoalue.

Kaupunki Albert Parkista kuvattuna



Hupaisa sattumus (ainakin katsojan mielestä) keskustan tietyömaalla.


Vasikka tai tanskandoggi pick-upin (täkäläisittäin UTE!) lavalla





torstai 1. marraskuuta 2007

Matofarmarilla on asiaa

Voin kuvitella kuinka te kaikki blogia lueskelevat olette siitä asti kun paljastin ryhtyneemme matofarmareiksi suorastaan kiemurrelleet malttamattomina odottaen uutisia matojemme uusimmista kommelluksista... Ei hätää, nyt aion päästää teidät piinasta! Ensinnäkin - madot ovat kotiutuneet ja voivat oikein hyvin. Ne ovat nousseet ruuan perässä aina matofarmin pintaosiin asti eli ilmeisesti ovat olleet ahkeria ja popsineet alemmissa osissa olleet sapuskat. Nestemäistä lannoitetta tulee tasaiseen tahtiin, riippuen päivittäisestä sade-/kastelumäärästä, mutta ensimmäistä madonkakkaerää joudumme vielä odottamaan jonkin aikaa. Ideahan farmissa on se, että koko höskä on jaettu neljään osaan; ensimmäiseen osaan aikanaan laitettiin madot ja niiden alkupalana oleva kookoskuitu, ja seuraavat kolme osaa ovat kerroksia, joihin kasataan biojätettä. Meidän madot asustelevat tällä hetkellä enimmäkseen ensimmäisessä kerroksessa, joka on työstetty loppuun eli sinne laittamamme ruoka on jo madonkakkaa. Toiseen kerrokseen mätämme lisää madonruokaa ja odotamme, että madot valtaavat seuraavaksi sen. Ja sitten kun madot ovat täyttäneet toisen kerroksen, voimme lisätä farmiin kolmannen ja viimeisen kerroksen, ja edelleen odottaa sen täyttymistä. Tässä vaiheessa voidaan ensimmäinen kerros ottaa alta pois, hyödyntää siinä oleva madonkakka, ja aloittaa rundi alusta eli ensimmäisestä kerroksesta tulee uusi kolmas kerros jne. Hiljaa hyvä tulee...

Jonkin verran olen huolestuneena seurannut matojemme hoikkaa olemusta. Ehkäpä on niin, että niiden pääasiallisena ravintona olevat banaanin- ja kiiwinkuoret eivät ole erityisen hyviä massanrakennusaineita. Mitenkähän meidän pitäisi muuttaa omaa ruokavaliotamme, että matoset saisivat kunnon sapuskaa?? Häpeäkseni täytyy tunnustaa sellainenkin asia, että kerran (tästä poden vieläkin huonoa omatuntoa) sujautin madoille vanhan juuston, joka on AINA ennen kuulunut perinteisesti Kertulle. Onneksi koiraparka ei nähnyt!

Koiran ja noin 500 madon lisäksi ruokakuntaamme kuuluu nykyään eräs muukin... Se muutti meille viikonloppuna ja sen nimi on Lihis (eli lihansyöjäkasvi, tarkemmin sanottuna kärpäsloukku). Se elää - yllätys, yllätys - matofarmin vieressä ja on vielä kotiutumisvaiheessa eli on vielä turhan aikaista arvioida kuinka pitkäaikainen ruokakunnan jäsen siitä tulee. Erityisen hyvää Lihiksessä on se, että se ei kilpaile ravinnosta kenenkään muun ruokakunnan jäsenen kanssa. Hieman petrattavaa sillä olisi kuitenkin ruuan hankkimisen suhteen. Tällä hetkellä Lihikselle pitää aina tappaa muutama pikkukärpänen ja laittaa ne sen "suuhun" (joka kyllä sitten sulkeutuu salamannopeasti). Lihiksen syöttäminen ja loukun sulkeutumisen seuraaminen on muuten aina yhtä jännää seurattavaa!!

Matofarmin ja Lihiksen lisäksi puuhaa riittää etu- ja takapihalla ihan niin paljon kuin huvittaa puuhailla. Ja mikäs siellä on puuhaillessa! Tomaatit kasvavat tasaisen varmasti ja etupihalle puhkeaa silloin tällöin yllättäen uusi kasvi kukkaan. Olen myös uhkarohkeasti leikannut etupihalla "rikkaruohona" kasvavasta muratista pätkiä, joita haluaisin siirtää tuonne takapihalle niinikään "rikkaruohona" kasvavan kodinonnen kaveriksi. Huvittavaa, että molempia kasveja olen yrittänyt Suomessa pitää -erittäin huonolla menestyksellä- huonekasvina, ja täällä ne sitten rehottavat pihalla todellakin lähes rikkaruohona! Tällä hetkellä mieli tekisi aivan valtavasti appelsiini- tai limepuuta, mutta kun en raaski ostaa! Sille vaan olisi tuolla takapihalla valmiina niin mainio paikka auringossa...

-A

Tällaiset hedelmäpuut ihmisten pihoilla saavat kyllä haluamaan itsellekin samanlaista!

Kyllä oli Kertulla ihmettelemistä viime sunnuntaina kun pihalla kömpi tämä otus. Jää kotoinen sisilisko kakkoseksi tälläisen 30 cm vötkäleen rinnalla.

Fitzroy Gardens. Aika mielenkiintoisen näköisiä istutuksia täällä...

tiistai 30. lokakuuta 2007

Edelleen ilman kattilaa

Näinhän se on aina ollut, että joulua ja pakettien avaamista saa odottaa monen monta päivää ;) Konttimme on siis edelleen säilössä jossain päin Melbournea emmekä ole saaneet vielä haettua laatikoita kotiin. Edistystä asiassa toki on tapahtunut, koska tullin puolesta kaikki pitäisi olla kunnossa. Nyt uupuu siis enää meille ah, niin tuttujen karanteeniviranomaisten hyväksyntä. Jos nyt ei olla vielä tarpeeksi painotettu sitä, miten tarkkaa karanteenitoimintaa Australiassa harjoitetaan niin mainittakoon vielä kerran, että Australia lienee yksi niistä maailmankolkista, joihin kaiken eläin-/kasviperäisen materiaalin tai maaperään kosketuksissa olevan esineen - saatika elävän eläimen -maahantuonti on erittäin tarkkaan valvottua. Yhden koiran maahantuonti esimerkiksi edellyttää parhaimmillaan yli vuoden valmistautumista ja kymmeniä dokumentteja, asianmukaisia allekirjoituksia ja vakuuttavan näköisiä leimoja. Ja rahaa palaa niin paljon, ettei tarvitse miettiä mikä on se ihmisen paras ystävä (ystävyyden hintaa kun ei voi rahassa mitata ;) )
Konttia odotellessa olen huvittanut itseäni ajatuksella, kuinka "biohazard" merkeillä varustetuilla keltaisilla teipeillä rajatulla alueella tärkeän näköiset karanteeniviranomaiset elokuvista tutuissa "kaasunaamareissa" ja suojahaalareissa siirtävät pitkien ottimien avulla paketeistamme Kertun vanhoja juoksuvaljaita ja meidän vaelluskenkiä jonnekin säteilytyshuoneeseen steriloitaviksi. Varovasti, tottakai, ettei yhtään valkoista karvaa taikka hiekanjyvää (mitä toki ei voi meidän kengistä löytyä kaiken sen hinkkaamisen jälkeen) pääse karkaamaan ympäristöön...
-A

keskiviikko 24. lokakuuta 2007

Kohta meillä on joulu...

...ellei sitten Australian tulli/karanteeniviranomainen päätä toisin... Elokuun viimeisellä viikolla lähettämämme kontti on siis vihdoin ja viimein maailman meriä viikkoja seilanneena saapunut Melbourneen. Tai ainakin sen olisi pitänyt saapua viime sunnuntaina, aikataulunsa mukaan vieläpä. Väliaikatietoja tavaroidemme liikkeistä näiden viikkojen aikana saimme kahdesti – ensin Rotterdamista ja sitten Port Kelangista Malesiasta. Parhaillaan siis kovasti odotamme ja toivomme, että kontti kaikkine laatikoineen saisi vihreää valoa tulliviranomaisilta. Toki pieni jännityselementti on mukana kuvioissa, koska pakkasimme mukaan niinkin biohasardia tavaraa kuten telttakeppejä, vaelluskenkiä ja Kertun hihnan ja valjaat... Mutta luultavasti saamme hakea ne tarkkaan valitut pari kuutiota tavaraa tänne kotiin vielä kuluvan viikon aikana, ja pääsemme aloittamaan pakkausten avaamisen. Mitäköhän kaikkea sitä tulikaan otettua mukaan?!

Tässä pari kuukautta 2 x 23 kg matkalaukkujen ja 2 x 8 kg lentolaukkujen sisällöllä eläneenä voi todeta, että aika pienellä sitä loppujen lopuksi tulee toimeen. No, toki olemme täällä shoppailleet jonkin verran ja hankkineet aivan välttämättömimpiä tavaroita kuten sängyn, maton, paistinpannun, hiustenkuivaajan, kahvinkeittimen (mikä täällä on yhtä kuin pressopannu), vedenkeittimen, imurin, jääkaapin ja pesukoneen, sekä epämääräisen lajitelman vähemmän välttämättömiä tavaroita kuten ison pinon päheitä vaatteita ja vielä päheempiä second hand -huonekaluja, joita osaa olemme hieman kustomoineet. Tässä yhteydessä pakko mainita, että kämpän kalustaminen täällä ei tarvitse maksaa maltaita – käytettyjä kodinkoneita löytää tosi helposti, esimerkiksi Cash Converter-nimisen kauppaketjun liikkeistä (myyvät siis pelkästään käytettyä tavaraa), ja ”antique&vintage&second hand shop”-tyyppiset liikkeet ja pelastusarmeijan kirppiset ovat täynnä huonekaluja, jotka ovat suurimaksi osaksi hyväkuntoisia ja edullisia.

Niin ja siitä kontista... Top 5 eniten kaivattua tavaraa on helppo listata tärkeysjärjestyksessä:

  1. kattila (en perhana osta uutta kun tuli pakattua mukaan kaksi hyvää, mutta kun tekee niin kovasti mieli keitettyjä perunoita sekä makaronia)
  2. kunnon täkki ja lakanat (Ikean 9 dollarin peitto on ihan jees, mutta varsinkin ilman kunnon pussilakanaa se löytyy aamuyöllä useimmiten lattialta)
  3. kukkavillatakki (jo Kuopiossa hyväksi havaittu tehokkaasti ilmastoitujen työhuoneiden pelastus)
  4. astioita (muoviastiat on syystä tarkoitettu kertakäyttöisiksi, ei niiden pitkäaikaista käyttöä kestä kukaan)
  5. Eccon kävely/kaupunkivaelluskengät (nämä PITI olla mukana, mutta kiitos sen Finnairin lähtöselvitysvirkailijan, ne piti jättää lähtöpäivänä lentokentälle – eikä ole muuten vieläkään kuulunut kunnon vastauta meidän reklamaatioon)

-A

sunnuntai 21. lokakuuta 2007

Koirapoliittisia näkökulmia

Nyt kuukauden koirallisena olon jälkeen on aika tutkiskella Melbournea talutushihnan molempien päiden näkökulmasta. Koiran korvien välissä tapahtuvista asioista on tietenkin hankala ottaa selvää, mutta parhaan tietämykseni ja tuntemuksieni mukaan voisin olettaa, että Kertun ”ajatuskuplassa” risteilee aikalailla positiivisia mietteitä. Varsinkin nyt kun olemme vihdoin saaneet tuntumaa Melbournen kesään ja aurinko mukavasti porottaa etupihan terassille luoden mitä otollisimman lekottelupaikan lämpöä rakastavalle koirallemme. Terassin lisäksi Kertun lempipaikkoihin kuuluu ehdottomasti olohuoneen ikkunan edusta, koska siellä verhon välissä on mainio paikka vahtikoiran tehdä työtään. Kerttu tuntuu nauttivan tästä uudesta roolistaan, koska se saattaa töröttää ryhdikkäänä ikkunan edessä pitkiä aikoja seuraten kadun tapahtumia.


Parkvillen ahkerin vahti


Ekstramukavuuskerrointa koiran elämään tuo meidän(kin) pytingissä olevat kokolattiamatot. Ne antavat hyvän pidon pienille spurteille ja leikeille, ja ovat toki mukavat makoillakin. Ja pakko myöntää, että se talutushihnan toinenkin pää on ruvennut ymmärtämaän brittien ja aussien viehtymyksen kokolattiamattoihin – onhan ne nyt mukavat ja pehmeät jaloille, ja tuntuvat niin lämpimiltäkin niinä viileämpinä päivinä!

Kaikista eniten talutushihnan molemmat päät varmasti nauttivat Melbournen puistoista ja niissä lenkkeilystä. Jo rutiiniksi muodostunut aamulenkkimme sisältää noin 15 minuutin hölköttelyn jalkakäytävää pitkin Melbournen eläintarhan ympäri ja edelleen Royal Parkin nurmialueelle, jossa kierrämme 1,2 km ympyrälenkin kahteen kertaan. Puistossa Kerttu saa olla vapaana, ja niin saavat kaikki ne kaikki 10-15 muutakin melbournelaiskoiraa, jotka ehdimme kohdata kulkemamme kahden kierroksen aikana. Täällä siis pidetään koiria irti paljon ”vapaamielisemmin” kuin Suomessa. Jopa keskustassa jalkakäytävillä saattaa tulla vapaana olevia koiria vastaan (siis omistajan seurassa tottakai). Sellaiseen näkyyn en kyllä muista monesti törmänneeni esimerkiksi Helsingissä. Suurin kuhina tietenkin käy puistoissa, joissa koiranulkoiluttajat, lenkkeilijät, jalkapallon/footyn/golfin/kriketin yms. pelaajat ja piknikillä olijat elävät yllättävän sopuisaa yhteiseloa. Tämä johtunee siitä, että täkäläisillä puistoilla riittää sen verran kokoa, että kaikki puiston käyttäjät varmasti löytävät oman tilansa, ja varmasti myös siitä, että täällä on vaan kerta kaikkiaan totuttu sellaiseen. Ennen kaikkea paikalliset koirat ovat minun kokemukseni mukaan aivan älyttömän hyväkäytöksisiä ollessaan vapaana. Puistolenkeillämme olen moneen kertaan todennut, että ihmisistä ne eivät välitä yhtään vaan lompsuttelevat ohi silmääkään räpäyttämättä. Toisiin koiriin täytyy tietenkin kiinnittää hiukan enemmän huomiota, mutta yleensä ohitukset puistoissa hoituvat nopealla kaverikoiran haistelulla, jonka jälkeen pingotaan äkkiä omistajan perään. Ja koiranomistajan kuuluu käyttäytyä ohitustilanteessa seuraavasti: vastaan tulevaan koiraan ei kiinnitetä mitään huomiota, omistajalle voi sanoa ”Good morning” tai ”Hi”, mutta ehdottomasti sitten jatketaan kävelyä eteenpäin (lenkillä kun ollaan!). Oman koiran perään ei todellakaan jäädä vilkuilemaan tai huutelemaan – ja miksi pitäisikään, koska se kuitenkin juoksee kohta omistajansa kiinni?! No, jos välimatka omaan koiraan yltyy liian suureksi, niin voi hiukan viheltää. Itse en osaa vielä käyttäytyä ihan niin coolisti kuin muut melbiournelaiset koiranulkoiluttajat vaan jään monesti lähettyville seuraamaan, miten kohtaaminen vieraan koiran kanssa sujuu. Ja yleensä ottaen se sujuu tosi mallikkaasti, minkäänlaisiin rähinöihin täällä ei ole vielä tarvinnut törmätä. Kun oikein seuraa koirien kohtaamisia niin näkee kuinka hienosti koirat puhuvat koirankieltä, kun niille vaan annetaan mahdollisuus ja riittäväti tilaa. Rauhanomaiset eleet ja väistämisliikkeet ovat kuin suoraan koirien käytöskirjasta ja jopa hidassilmäinen ihminen voi ne huomata. On ollut mukava seurata kuinka Kerttukin on alkujännityksen jälkeen oppinut koirien puistokäyttäytymissäännöt. Vapaana pallon perässä pinkovat kanssakoirat eivät enää saa sitä hämmennyksen valtaan ja koirien ohitukset sujuvat tosi mallikkaasti muutamalla nuuhkaisulla ja ilman niitä ”naisellisia kiljahduksia” joihin se joskus Suomen koirapuistoissa sortui. Eniten Kerttua varmaan harmittaa se, että paikallisista koirista harvoin saa leikkikaveria, koska kaikilla on aina niin kova kiire omistajiensa perään.
-A


Tämä lähipuisto on meidän yhdistetty istuskelu /koirankoulutus / venyttely / aamujumppapuisto. Taustalla näkyvän tien takana on "juoksu"puisto ja edelleen sen takana siintää jo ydinkeskustan tornitalot. Janoisia lenkkeilijöitä on juoksupuistossa - niinkuin monessa muussakin täkäläisessä puistossa -muistettu useilla juoma-asemilla. Nelijalkaisille lenkkeilijöille on omat kipponsa juomapisteen alaosassa eli palvelut ovat niiltä osin järjestetty oikein hyvin!

perjantai 19. lokakuuta 2007

The Pytinki


On aika julkaista ensimmäiset kuvat Viktoriaanisesta Pytingistä. Mutta ensin hieman joutavanpäiväistä jaarittelua.
Asumme tiilitalossa, joka on rakennettu ehkä 1800-luvun lopulla. Seinät on ihan kunnon tiiliseinät ja hyvässä kunnossa. Huonekorkeus on noin 4 metriä ja tottahan toki katossa pitää olla hieno kohokuvio-ornamentti. Ihan alkuun palohälyttimen pariston vaihtaminen meinasi olla hankalaa, mutta onneksi huoltomies lainasi tikkaita. Olohuoneessa ja makuuhuoneessa on molemmissa avotakka, mutta niitä ei ole nuohottu varmaan ikinä eikä meillä ole lupa niitä käyttää. Ei kyllä tulisi mieleenkään, sillä keinokuituinen kokolattiamatto ulottuu tulipesään asti...
Kuten aikaisemmin on mainuttu, ilmanvaihto toimii. Ovien ja ikkunoiden väleissä on jopa senttien raot. Ulko-oven alareunan raon tukimme, sillä sieltä näkyivät jopa ohi ajavat autot. Oli huvittavaa, kun menimme rautakauppaan selittämään, että "Oven alta vetää, mahtaisiko siihen löytyä jonkinlaista tiivistysratkaisua". No löytyihän siihen-kokonainen osasto tarvikkeita. Kiva tietää, että ei olla yksin. Eristysnauhaa ei kuitenkaan tarvitse lähettää; näyttäisi siltä, että kylmyys on tältä keväältä ohi.
Olemme kyllä hieman välillä palelleet. Olemme hankkineet pari patteria ja yhden lämpöpuhaltimen ja niillä on pärjätty. Tänään kuulin töissä, että "kylmä on hyvä asia". Se kuulemma tarkoittaa sitä, että kesällä ei välttämättä ole ahdistavan kuuma...
J


Pytinki edestä: vahtikoira työssään.

Kuva kuistilta kadulle päin. Jonkinlainen rehu tukkii maiseman.

Olohuoneen katto.



lauantai 13. lokakuuta 2007

Melbourne goes green

Kunnon suomalaisina ja Suomessa kerrostalossa asuneina olemme tottuneet pikkutarkkaan asioiden kierrätykseen; biojätteet yhteen roskiin, maitopurkit toiseen, sanomalehdet ja paperit kolmenteen, pahvit neljänteen, metallit viidenteen, jne. jne. Ja mikäs siinä, vihreä ajatus on aina kannatettavaa! Onkin ollut melkoisen mielenkiintoista nähdä miten täällä maapallon toisella puolella asioita hoidetaan. Muutaman kerran Ameriikoissa käyneenä ja siitä vieläkin järkyttyneenä hieman pelkäsin aussienkin suhtautuvan ympäristönsuojeluun ja kierrätykseen hyvinkin välinpitämättömästi. Oman mielenrauhan kannalta onneksi täällä Melbournessa vihreä ajatus on melkoisen hyvin esillä. Kaupungilla kävellessä roskiksia löytyy aina sekä tavallisille roskille sekä kierrätettävällä matskulle eli käytännössä pahvikupeille ja juomatölkeille. Ja puhtaan veden kierrätykseen ja säästämiseenhän täällä suhtaudutaan jo olosuhteiden pakostakin aika vakavasti. Täällä kotosalla meillä – niinkuin kaikilla muillakin - on tuossa kadunvarressa kaksi isoa roskista: toinen tavalliselle roskille ja toinen kierrätykseen meneville. Hassua on vaan se, että kaikki kierrätettävä papereista muovisiin maito- ja mehutölkkeihin dumpataan samaan roskikseen! Kaipa ne joku sitten jossain vaiheessa erottelee? No, ainakin asukkaan kannalta mukavaa ja helppoa...
Yksi asia meinasi kuitenkin muodostua ongelmaksi – nimittäin biojäte. Suomessa asuessa tottui jo biojätteen erotteluun ja huomasi sen, miten se merkittävästi pienensi tavallisen jätteen määrää. Mutta täälläpä ei sitten ollutkaan järjestelmää biojätteen keräämiseen eli jotain muuta olisi pikaisesti keksittävä tai hukkuisimme kohta kahvinporoihin ja banaaninkuoriin! Ja ratkaisu löytyikin yllättävän helposti ja nopeasti – nimittäin MATOFARMI! Kyllä, olemme perustaneen takapihalle ihan oikean matofarmin :) Se on mahtava, se on pieni, se on hajuton, se on voittanut jonkun design-palkinnon, se on minun joka-aamuinen hupi! Enpä olisi ikinä uskonut, että voisin kiintyä matoihin, mutta näin nyt on käynyt. Joka aamu käyn katsomassa, että matosilla on kaikki hyvin; riittävästi ruokaa (eli meidän biojätteet) ja tarpeeksi (mutta ei liikaa) kosteutta. Ja kuinka iloinen olinkaan silloin, kun madot ilmestyivät aivan farmin pintakerrokseen, mikä käytännössä tarkoitti sitä, että ne olivat kotiutuneet ja syöneet kaiken alkuateriana olleen kookoskuidun, ja olivat tulleet siis lähemmäs pintaa ”tuoreen” ruuan perässä. Ja mikä parasta, kun madot työstävät meidän biojätteitä niin tulee tietenkin madon kakkaa! Tämä valmistajan kovasti mainostamaa ”worm poop” on mitä mainiointa lannoitetta kasveille. Lisäksi matofarmin pohjassa on hana, josta saa ruskeaa nestettä (mikä sitten ainakin minun logiikan mukaan täytyy olla madon pissaa), joka niinikään on oivaa ravintoa kasveille. Eikun mahtavia tomaattisatoja odottelemaan!


Tältä näyttää aito matofarmi. Ei voi muuta kuin ihailla sitä, miten niinkin maanläheinen asia kuin tunkio on tuotteistettu ;)






Matofarmi on valmis vastaanottamaan asukkaansa - 500 pahvilaatikossa tullutta tiikerimatoa.




Eli hyvin vihreästi täällä elellään. Jopa työpaikalla on vallalla vihreä ajatus. Ensimmäisinä päivinä työpistettä ”kalustaessani” jouduin tilanteeseen, jossa tunsi itseni miltei pahemman laadun ympäristörikolliseksi ;) Kysyin nimittäin huonekaverilta, mistä voisin saada itselleni roskakorin... Työkaveri siihen vaivaantuneena, että ”ei me käytetä enää roskakoreja kun yritämme vähentää roskan määrää. Kaikilla on työpöydällä nuo pikkuroskikset (ks. kuva), joihin on tarkoitus kerätä roskat... mutta voithan sinä toki hakea itsellesi ison roskakorin jos haluat...” No en sitten halunnut.

Työpaikan roskis, jota luulin aluksi koristeeksi :) Onhan se aika hellunen...

Joo, siis oikeesti tosi kiva, että ajatellaan luontoa, ja kerätään pahvit ja muovitölkit talteen ja käytetään kirjekuoret toiseen kertaan, mutta en tiedä noista suurista linjoista energian säästössä... Esimerkiksi sellainen pikkujuttu kun talojen rakentaminen... Allekirjoittaneen on todistettavasti heikkona hetkenä (=viileämpänä päivänä sängyssä peittojen alla kaikkien sähköpattereiden muhotessa täysillä ja silti aivan kohmeessa ja haluttomana lähtemään yhtään mihinkään kun tulisi vaan vielä enemmän kylmä vaikka tietääkin, että jos vain rupeaisi touhuamaan jotain niin saattaisi lämmetä) kuultu mospottavan täkäläisestä ”ympäristöystävällisyydestä”. Eikö kannattaisi jonkin verran tsempata talonrakennuksessa ja esimerkiksi laittaa oviin ja ikkunoihin ihan vaikka jotain tiivistettä vai pitääkö niissä todella olla senttien raot?? Tai entäs ihan kaksinkertaiset ikkunat?? Ei tarvisi talvella käyttää sähköpattereita ja –peittoja ym. virityksiä vain huomatakseen, että kaikki lämpö karkaa kuitenkin samantien ulos. Pakko myöntää, että pikkuisen hirvittää ensimmäinen sähkölasku... No onneksi kesä on tuloillaan niin pääse vaihteeksi valittamaan kuumuudesta ;)

-A

sunnuntai 7. lokakuuta 2007

Melbournen maratoni


Kun heräsin aamulla klo 4, oli ilmassa suuren urheilujuhlan tuntua. Aamupalaksi haukkasin pari PBJ-leipästä, eli peanutbutter-jam-rieskaa. PBJ - tuo Olympoksen lahja kestävyysurheilijalle - tulisi tänään siivittämään menoani. Tilasimme taksin, joka suuntasi keulan kohti MCG:tä. Australialaiset ovat kätevästi lyhentäneet pitkähkön sanahirviön MCG muotoon "the G", koska kaikki tietävät kuitenkin, että kyseessä on maineikas Melbourne Cricket Grounds-stadioni. The G vetää 100 tuhatta innokasta urheilun ystävää ja toimii tänään maratonin maalina.
Maratonin lähdön piti tapahtua klo 7.45, mutta syystä, jota minulle ei ilmoitettu, lähtölaukausta sai odottaa 20 ylimääräistä minuuttia. Samalla meni hukkaan jopa minuuttien lämmittely noin 10-asteisessa Melbourne Parkissa. Onneksi lähtömuodostelmassa oli maratonikonkareita, joilta sain arvokkaita vinkkejä kuten: "urheilujuomaa ei kannata juoda". Loppujen lopuksi kuitenkin torvi törähti ja matkaan päästiin. Alkumatka meni oikein miellyttävästi nähtävyyksiä katsellen. Maratonin reitti kulki Melbournen eteläisiä rantamaisemia, joita olemme vähemmän kierrelleet. Noin 10 kilometrin kohdalla saavuimme Albert Parkiin, joka maaliskuussa toimii F1-autosirkuksen hornankattilana. Myös tänään radalla nähtiin sinivalkoisia värejä, sillä allekirjoittaneella oli sukissa Suomen liput (kuulostaa melkein Renny Harlinin elokuvalta, paitsi että on totta). Onneksi tänäänkään radalla ei nähty suomalaista keskeyttäjää, vaan matka jatkui kohti St Kildan aurinkoista rantamaisemaa.
Puolimaratonin kellotuspisteessä nettoaika oli 1h 47min kieppeillä ja ihan hyvältä tuntui meno. Kuitenkin 30km kantturoissa jalat alkoivat hyytyä ja vauhti väistämättä hidastui. Matkan varrella oli onneksi kohtalaisesti kannustajia, joista omat kotijoukot olivat ehkäpä ääneikkämmät! Jonkilainen tasainen raahautuminen maalia kohti jatkui veden ja urheilujuoman (neuvoista huolimatta!) voimin. Juomat oli pakattu näppäriin pitkulaisiin muovipusseihin, joista purtiin kulma irti ja juoman sai puristaa suuhun. Koko matkan jyrkin nousu oli sijoitettu strategisesti viimeiselle kilometrille, jolla jalat muutenkin tuntuivat ketteriltä kuin joulukinkut. Maaliin kuitenkin päästiin ajassa 3:51.01. Tulipahan käytyä, eikä koskaan enää jne. Näihin kuviin ja tunnelmiin.
J
The numerolappu








Maratonin lähtölaukaus on pamahtanut




Palkintopyyhe sekä mitali













tiistai 2. lokakuuta 2007

Kuin Hitchcockin ”Linnut”

Ja paluu suosikkiaiheeseeni ”Floorasta ja faunasta”...
Melbourne tuntuu olevan varsinainen puistojen kaupunki ja viktoriaaninen pytinkikin sijaitsee aivan puiston laidalla. Työpaikkamme taas sijaitsee samaisen puiston toisella laidalle, joten aamurutiineihin kuuluu osana 20 minuutin kävely puiston halki. Itse pidän tästä aamulenkistä tosi paljon, ja yksi syy siihen on se, että puisto kuhisee toinen toistaan komeammannäköisiä ja -äänisiä lintuja, joita on mukava seurailla. Nyt vaan on tullut selväksi, että jonkin aikaa tiettyjä puiston osia täytyy vältellä...
Kävipä nimittäin tässä yksi päivä niin, että ollessani Kertun kanssa aamuisella lenkillä lähipuistossa, minut valtasi muutamaksi minuutiksi vahva tunne, että elin totena kuuluisan kauhuelokuvan alkuhetkiä... Kuvitelkaa tilanne, että olette yksin isossa puistossa, kaukana lähimmistä rakennuksista, ja yhtäkkiä teille tulee tunne, että nyt joku tuijottaa... Huomaatte läheisessä korkeassa puussa parven isohkoja lintuja, jotka aivan selvästi tuntuvat seuraavan jokaista liikettänne... On täysin hiljaista... Lähestyessänne puuta ilman täyttää karmea kraakuna ja myös kauempana olevissa puissa alkaa samanlainen elämöinti ... Pysähdytte ihmettelemään, mutta päätätte kuitenkin jatkaa matkaa... Puuta lähestyessänne kraakuna vain yltyy ja yhtäkkiä...taas hipihiljaista... Katsotte varovasti taaksepäin ohittamaanne puuta... Sieltä tuijottaa kymmeniä silmäpareja tarkkaavaisena... Rauhatonta liikehdintää... Jokunen lintu lehahtaa lentoon, mutta palaa takaisin puuhun. Poistutte paikalta ja nauratte itsellenne vilkasta mielikuvitustanne. Ja seuraavana päivänä jälleen puistoon. Tällä kertaa tuijottavia lintuja ei näy, joten lenkkeily saa jatkua rauhassa. Kunnes yhtäkkiä aivan yläpuolelta kuuluu outoa lepatusta ja silmäkulmassa näkyy joku musta varjo. Joku vaistomainen liike saa nostamaan kädet pään suojaksi ja katsoessanne ylöspäin näette suuren mustavalkoisen linnun parin metrin päässä yläpuolellanne. Sitä ällistyneenä tuijottaessanne se poistuu paikalta yhtä nopeasti ja äänettömästi kuin se oli siihen tullutkin.

Olen siis päässyt tutustumaan magpie-nimisten lintujen tyypilliseen käyttäytymiseen niiden pesimäaikana. Magpiet ovat täällä yleisiä lintuja, ja niistä tunnutaan pitävän. Ne ovat hiukan variksen oloisia, mutta mustavalkoisia ja ehkä hiukan suurempia. Fiksun oloisia lintuja, jotka kuulemma voivat elää jopa 15 vuotiaaksi. Ehtymätön tiedonlähteeni ”Australia’s dangerous creatures – understand, identify, avoid, survive” kertoo, että magpiet voivat olla pesimäaikana tosi hyökkääväisiä puolustessaan pesiään ja poikasiaan. Tämän tiedot vahvistavat omien kokemuksieni lisäksi toinen ehtymätön tiedonlähteeni eli työpaikan kahvihuone. Lisäksi kirjan mukaan linnuilla on erinomainen muisti, ja saattaakin olla, että joillekin yksilöille on kehittynyt huonon kohtelun seurauksena kauna ihmisiä kohtaan. Koston paikka on sitten pesimäaikana, jolloin pesien puolustaminen voi olla jopa normaalia aggressiivisempaa. Yleensä magpiet hyökkäävät takaapäin, joten kirja neuvoo tuijottamaan lintuja, tai pitämään aurinkolaseja takaraivolla hämäyksenä. Lisäksi suositellaan hatun käyttämistä tai suojautumista sateenvarjon alle... Huh, huh ;) Harvoin magpiet vievät hyökkäyksen loppuun asti, mutta sekin on mahdollista, ja vahvasta nokasta ja kynsistä voi jäädä pahat jäljet takaraivoon... Kannattaa siis ottaa tosissaan lintujen varoitukset ja kiertää pesimäpaikat kauempaa.

Koiran kanssa kulkiessa huomaa, että myös eräät muut linnut käyvät täällä herkästi puolustuskannalle. Jossain paikoissa kulkiessa meteli on hirmuinen ja lintuja sinkoilee edestä ja takaa. Lähinnä niitä tuntuu kuitenkin risovan koiran läsnäolo, joten ilman koiraa saa useimmiten kävellä rauhassa. Yhteenvetona siis voisi sanoa, että linnut täällä tuntuu olevan ehkä hiukka hyökkääväisempiä kuin mihin on Suomessa tottunut!

Kuvan linnut eivät liity yllä kuvattuun tapaukseen.


Ainiin, Anu ja muut! Uskokaa tai älkää, mutta lintujen lisäksi koiria uhkaa täälläkin sauvakävelijät! Ainakin tässä meidän asuinseudulla on havaittu yksi ”nordic walker” ;)

-A

keskiviikko 26. syyskuuta 2007

Vapaan koiran sana

Nyt on vihdoin viktoriaaninen pytinki loistossaan kun terassilla lepäilee ja vahtii vihdoin kakkunsa karanteenissa istunut vapaa koira! Ja mekin olemme päässeet taas rutiineihin kiinni kun päivää rytmittää aamupissat, ruoka-ajat ja muut koiralle tärkeät asiat. Ja onhan se kiva kun täällä kotosalla mustavalkoinen pilkullinen ”varjo” seuraa joka paikkaan... Kerttu kun on kuukauden viettänyt pienessä häkissään niin nyt tarmoa riittää!

Koiran omistaminen Australiassa eroaa jossain määrin Suomen meiningeistä. Meitä on erityisesti ilahduttanut se, että täällä on ihan normaalia, että koirat juoksevat rannoilla ja puistoissa vapaana ja pääsevät esimerkiksi terassille mukaan. Siis tuo vapaana oleminen tietyin rajoituksin eli esimerkiksi ruuhka-aikoina joulu-helmikuussa koirat saavat tulla rannalle vain aikaisin aamulla ja puistoissa on erikseen ns. ”off-leash”-alueet, joissa saa pitää koiria irti. Ja terassilla käynnistä meillä on kokemusta vain lounasaikaan, eli en nyt osaa varmaksi sanoa pääseekö lemmikki myös kaljareissulle mukaan ;)

Viikonlopun rantalomalla otimme kaiken irti edellä mainituista koiranomistajan oikeuksista ja vietimme koko lauma päivät rannalla surffaten, juosten, löhöillen ja haistellen kukin omien mielihalujensa mukaan. Kertustakin tuli ihan yhdessä päivässä oikea austalialainen rantakoira eli se jolkotteli pitkin rantoja ihmisistä tuon taivaallista välittämättä ja aina silloin tällöin muiden rantakoirien kanssa leikkien. Ja meren tyrskyt eivät hirvittäneet ollenkaan – tosin aluksi aaltojen idea ei tullut ymmärretyksi vaan se onneton koira hyväuskoisena lompsutteli meidän perässä merta kohti ja huomasi vasta sitten kun oli liian myöhäistä, että seuraava aalto oli kastellut sen melkein kokonaan ja kuivalle rannalle oli metrien matka. Kertun paremmin tuntevat voivat kuvitella mielessään koiraparan närkästyneen ilmeen!

Tänne viktoriaaniseen pytinkiin Kerttu on saanut kotiutua maanantai-illasta alkaen, ja hyvin tuntuu kelpaavan löytämämme kämppä. Dalmatialainen on ilmeisesti huomiota herättävä rotu myös tällä puolella palloa, koska joka päivä saamme kuulla jostain iloisen huudahduksen ”SPOTTY DOG!!” Lisäksi Kerttu on ehtinyt parin päivän aikana kerätä jopa liikaakin huomiota, koska tänään löysimme postilaatikosta Melbournen kaupungin ”animal management officerilta” tulleen koirien ja kissojen rekisteröimistä koskevan kirjeen, jossa oli seuraavanlainen käsinkirjoitettu teksti:

”Dalmatian has been seen on property. Please register ASAP to avoid fine.”

Eli päästiin heti paikallisen koiraverotuksen piiriin! Millaista tehokkuutta!

Alla muutama koira-aiheinen kuva. Valittavasti toivottua kuvaa Kertusta kenguruiden kanssa ei ole tarjota... Eikä varmaan tule olemaankaan, koska koirien ja kenguruiden yhteiselosta ei taida olla mitään kaunista sanottavaa. Olen nimittäin oppinut paljon uutta kenguruista sen jälkeen kun ostin kirjan ”Australia’s dangerous creatures – understand, identify, avoid, survive”. (On muuten niin jänskä kirja, ettei heikkohermoisen kannata liian myöhään selailla!) No, kengurun parin metrin päästä nähneenä voin sanoa, että on kunnioitusta herättävä otus – takajaloillaan oleva otus on miestä pidempi ja painoakin voi olla yli 90 kg. Ja takajalan keskivarpaan kynsi on varsinainen raatelukynsi jota on kätevä käytellä loikkimisen lisäksi vaikka taistelukaverin nahan leikkaamiseen... Kengurut eivät tykkää koirista ollenkaan ja pelkästään koiran haukkuminen voi kuulemma saada urokset ärsyyntymään ja hyökkäämään. Tämä käytös johtuu tietenkin siitä, että kengurut ovat jo aika kauan olleet dingojen ruokalistalla ja oppineet puolustautumaan koiraeläimiä vastaan. Eli me pysymme Kertun kanssa kauempana moisista pussieläimistä!

-A



Vihdoin vankilan porttien oikella puolella - aika karanteenissa on taaksejäänyttä elämää!


Koira ja Vapaus

torstai 20. syyskuuta 2007

Obs! Impotantes!

Ilmeisesti nyt on niin, että kaikki Suomesta lähetetyt tekstiviestit eivät ikinä ole saapuneet perille. Liekö viranomainen sensuroinut vai mitä!?! Ei kannata siis möksähtää, vaikka meiltä ei vastausta kuuluisikaan. Voinee kokeilla pistää viestiasetuksista välitystiedot päälle. Tiedä häntä auttaako. Testaillaan.

J


Kuvassa paikallinen harmaakenguru ihmettelee länkkäritravelleria

keskiviikko 19. syyskuuta 2007

The Great Ocean Road

Viime viikko siis ajeltiin pitkin Ocean Roadia eli Melbournesta länteenpäin lähtevää rannikkoa myötäilevää tienpätkää (meidän reittiosuus reilu 350 km). Reittiä voi hyvillä mielin suositella muillekin – maisemat vaihtelevat valtameren tyrskyistä satoja vuosia vanhoihin sademetsiin ja silmänkantamattomiin jatkuviin vihreisiin kumpareisiin ja laitumiin. Maisemat ovat välillä jopa liiankin huikeita, ainakin jos istuu pelkääjän paikalla tienvieren puolella ja alapuolelle levittäytyy satojen metrien pudotus... Tiet ovat siis kapeita ja mutkaisia, joten matkaa taitettiin välillä vain 30 km/h nopeudella.
Matkaa oli mukava tehdä vuokraamallamme asuntoautontapaisella, mutta reissaaminen onnistuisi vallan mainiosti myös henkilöautolla, koska reitin varrella on vähän väliä majoitusta joka lähtöön; Bed & Breakfastia, motellia, hotellia, leirintäaluetta jne. Viestin lopussa pieni kuvapläjäys reissustamme!
Tällä viikolla ollaankin ruvettu asuttamaan viktoriaanista pytinkiämme. Päivät ovat kuluneet aikalailla siivous- ja sisustusmeinigeissä, ja kämppä on jo alkanut tuntumaan oikealta kodilta. Vanha talo toki, mutta ah niin persoonallinen :) Eilen keittiökaappeja pyyhkiessäni huomasin ilokseni, että meillä saattaa olla täällä kämppis...nimittäin hiirulainen. Onhan se kiva, ettei Kertun tarvitse olla täällä päivisin yksin kun me olemme töissä! Tässä tilannetta seuranneena on kuitenkin valitettavasti ruvennut vaikuttamaan siltä, että hiiri on muuttanut talosta jonnekin muualle ennen meidän tuloamme... Mutta lisää kuulumisia viktoriaanisesta pytingistä myöhemmin!
Lauantaina suuntamme jälleen Torquayhin rantalomalle. Taisimme siis vakuuttua kaupungin mahtavuudesta kertaheitolla – ja taitaa olla surffikärpäsen puremallakin jotain osuutta asiaan ;) Tällä kertaa teemme matkaa koko lauman voimin, koska Kerttu on kakkunsa istunut launtaina klo 10.30. Pääsee siis sekin elämänsä ensimmäiselle rantalomalle valtameren tyrskyjä ihmettelemään!
-A






Varoituskylttien luvattu maa?



Leppoisaa heppastelua Warrnamboolin rannoilla. Parin tunnin ratsastussessio on todistettavasti mitä mainioin tapa katsastaa maisemia.

Ja hieman vauhdikkaampaa menoa...



Tiukkaa henkistä valmistautumista ensimmäiselle surffaustunnille Torquayssa.


Tower Hill game Reserve - täällä luonnonpuistossa pääsee tepastelemaan wallabeiden, kenguruiden, koaloiden ja emujen sekaan. Kenguru on muuten aika iso kun siihen törmää iltahämärässä ja tuijottelee sitä kahden metrin päästä!


Maits Rest Otwayssa - ihminen on aika pieni satoja vuosia vanhassa sademetsässä...



Ja lampaat ne vaan laiduntavat välittämättä jyrkistä rinteistä.


Erskine Falls



Mies ja ranta (Aireys Inlet)

Merenrantanäkymiä.


Yksi apostoleista auringonlaskun aikaan.