Koskapa seinäkalenterin mukaan elämme edelleen lokakuuta niin palatkaamme siis tässä blogikirjoituksessa siihen aikaan. Lokakuu kului muistaakseni hurjaa vauhtia...kalenterissa on tosin vain yksi merkintä, 1.10. "E & M". Nämä kirjaimet viittaavat koto-Suomesta saapuneisiin vieraisiin, jotka viettivät koko lokakuun Viktoriaanisessa Pytingissä tarjoten meille mitä mainiointa seuraa ja hyvän syyn astua pitkästä aikaa itsekin turistin saappaisiin. Harmillisesti työnteko häiritsi hiukan isäntäväen lomailua, mutta näin jälkikäteen muistellessa ja kuvia selaillessa vaikuttaa siltä, että melkoisen kattavasti on kuukauden aikana kuitenkin onnistuttu kokemuksia keräämään.
Päällimmäisenä muistona lokakuun seikkailuista lienee neljän päivän reissu Tasmaniaan, manneraussien ikuisen ivailun kohteeseen. Ai miten niin ivailun kohde? Sen saavat uteliaimmat itse selvittää, vinkiksi voin sanoa että katsokaapas Australian karttaa uudemman kerran, ja sitten mukaan vähän likaista mielikuvistusta. No joo, sitten takaisin aiheeseen :) Heti Hobartin lentokentällä kokemusten arkkuun talletettiin kultakimpale. Jäimme nimittäin tullissa kiinni salakuljetusyrityksestä! Se oli kyllä noloa ja meinasi tulla kalliiksi, mutta saimmepahan blogimateriaalia. Ja lisäksi se oli puolivahinko - siis minun puolesta vahinko, mutta puolison puolesta ei. Kyseessä on niinkin vakava rikos kuin kahden banaanin salakuljetusyritys Victorian osavaltiosta Tasmaniaan. Kaikille lienee tuttua Australian tiukat tuontirajoitukset ulkomailta tullessa, mutta harvempi varmaan tietää, että monien ruoka-aineiden kuljettamiselle eri osavaltioiden välillä on ihan yhtä tiukat kiellot tuholaisten ja kasvitautien pelossa. Meillä tämä oli toki tiedossa, ja aamulla evääksi napatut banaanit oli nimenomaan tarkoitus syödä pois ennen lentoa. Jotenkin asia kuitenkin (tietenkin) unohtui, ja niinpä Hobartin lentokentällä minun on toditettavasti nähty ensin ohittavan silmää räpäyttämättä noin kymmenen melkein ihmisen korkuista varoituskylttiä, jotka kieltävät hedelmien tuonnin manner-Australiasta, ja sen jälkeen vielä vakuuttavan tullimiehelle silmät kirkkaina, että ei, ei ole varmasti hedelmiä mukana. No tullimiestä vielä pystyy huijaamaan, mutta tullikoiraa ei! Tiedättehän ne iloisesti häntää heiluttavat beaglet ja labbikset, jotka touhuavat neonkeltaisissa tai -oransseissa liiveissä lentokentillä. Semmoinenhan se oli tullut sitten meidänkin reppua nuuskuttamaan ihan tärinässä (itse oli juuri silloin vessassa, enkä nähnyt tätä huippuhetkeä, vieläkin harmittaa). Koiraihmisiä kun koko porukka oli niin kuulemma siinä oli ensin vain ihasteltu sympaattisen näköistä koirulia ennen kuin karu totuus oli iskenyt tajuntaan. Onneksi tullivirkailija oli suopealla tuulella ja parin sadan sakon sijasta miesväki oli saanut vain toruja moisesta huolimattomuudesta. Banaanit lensivät roskiin ja koira sai onnistuneesta löydöstä makupalan. Ja tarinan opetus... on ne koirat aikamoisia hajustelumestareita ja eteviä työssään! Ja toiseksi, ei ne virkailijat suotta kysele lentokentillä, että oletko itse pakannut laukkusi, ja onko kukaan muu päässyt räpläämään laukkuasi sen jälkeen kun pakkasit sen. Niin minäkin hyväuskoisena huijasin tullimiehiä ja melkein syyllistyin salakuljetukseen, kun joku MUU oli jossain vaiheessa lentoa pistänyt laukkuuni ne kirotut banaanit! En nyt halua nimetä ketään, mutta hyvät ihmiset, olkaa varovaisia, matkatavaroiden tullauksen suhteen ei kannata luottaa edes omaan aviopuolisoon...
Tällä tavalla siis alkoi meidän Tasmanian reissu. Näköjään tuolta mielen syövereistä pursuaa sen verran tavaraa, että tarinan jatko saa jäädä odottamaan seuraavaan kertaa. Nyt nimittäin on mentävä nukkumaan, että jaksaa huomenna grillata työpaikan pikkujouluissa :)
-A
3 kommenttia:
Tarkennetakoon viela sen verran tuohon ivailuhommeliin, etta Tasmanialaisille ja heidan (mukamas) sisasiittoisuudelleen/syrjaiselle sijannilleen toki naureskellaan taalla yleisesti.
Tuo A:n mainitsema asia - termina "map of Tassie" - herattaa ihan sen sijaan ihan pelkkana fraasina hihittelya...
J
Ah, jos vain kalenteri voisi päättää, olisimme siellä siis vieläkin! Kiitos isännillemme!
Kateutta, silkkaa kateutta on manneraussien ivailu. Sillä Tasmania on paratiisi. Vaikka koirat tunkevatkin siellä nenänsä joka paikkaan. Mutta ystävällisesti se heilutti häntäänsä. Ainakin vessajonosta päin katsottuna.
Odottelemme lisää juttuja :)
Terveisin E&M
Hehee, hauskoja tarinoita taasen :)
Itse piilotin Sydneyn kentällä banaanin vessanroskikseen... olo oli kuin suuremmallakin salakuljettajalla mutta jänistin viime hetkellä :)
Lähetä kommentti